16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Kirk tasaisen Playersin johtoon

Kevin Na (-8) antoi kasvot Playersin Championshipin kolmannelle kierrokselle. Hän pudotti mailansa osuman jälkeen ja katseli kädet lanteilla, kuinka hänen lyhyeksi jäävä lyöntinsä ei riitä TPC Sawgrassin 17. reiän (saariväylä, jota vesi ympäröi) viheriölle. Ilme vaihtuu hymyksi, kun pallo päätyykin alle kahden metrin päähän lipusta.

NBC-kanavan Roger Maltbie uteli Na’n tunnelmia, tämän kävellessä 17:llä kohti edessä olevaa birdieputtia. ”Annoit jo periksi”, Maltbie sanoi. ”En antanut. Löin paksun osuman, mutta sitten näinkin sen riittävän”, Na vastasi.

Players voi olla täynnä yllätyksiä, ja sellaisena voisi myös Na’n voittoa pitää. Hän jakaa kisan viidettä sijaa kahden lyönnin päässä kärjestä.

Myös Chris Kirk (-10) oli hetken aikaa kuin maansa myynyt. Ensiksi hän missasi lyhyen birdieputin ja teki heti perään kaksi bogia. Tässä vaiheessa Kirk putosi Top 10:n ulkopuolelle, mutta vain vähäksi aikaa. Kolme peräkkäistä birdietä myöhemmin nostivat hänet kilpailun johtoon 54 reiän jälkeen.

Kirkin lyönnin etumatka on tunnetusti olematon etu huippugolfissa, kun peliä on jäljellä 18 reikää. Kymmenen pelaajaa on kahden lyönnin sisällä kärjestä ja 16 pelaajaa kolmen lyönnin sisällä. Heillä kaikilla on realistinen mahdollisuus voittoon sunnuntaina.

Kevin Kisner, Ben Martin ja Bill Haas jakavat kakkostilaa. 16:n joukossa jenkkien rintaman rikkovat vain Espanjan Sergio Garcia (-8), Kanadan David Hearn (-8) sekä Japanin Ryo Ishikawa (-7).

Justin Thomas, 22, pelasi kisan toistaiseksi kovimman kierroksen, 65 lyöntiä. Hän teki lauantaina kymmenen birdietä, mikä on Stadium Coursen ennätys. Thomas on viidettä sijaa jakavien joukossa, tilanteessa -8.

Tiger Woodsin mahdollisuudet kovaan sijoitukseen ovat olemattomat. Hän teki vääränlaista historiaa lauantaina, sortumalla samalla kierroksella ensimmäistä kertaa urallaan kahteen tuplabogiin par-5:lla. Tulos 75 merkitsi sitä, että Woods on 13 lyönnin päässä kärjestä. Hän ei suostunut antamaan kommentteja pelistään kolmannella kierroksella.

Playersin tulostaulu kertoo omaa kieltään lajin yllätyksellisyydestä. Kymmenen viimeistä pelaajaa on voittanut urallaan 153 kilpailua PGA Tourilla, näistä 27 on majoreita. Top 10:ssä olevat pelaajat ovat saaneet kokoon yhteensä 23 voittoa Yhdysvaltain kiertueella, major-sarakkeen näyttäessä nollaa.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje