26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kim Koivu kauden kovimmalla kierroksellaan top 10:een Challenge Tourilla

Vahvan kierroksen pelannut Kim Koivu tavoittelee Saksassa kauden ensimmäistä jatkopaikkaansa. Kuva: Getty Images

Koivu on karsiutunut kauden jokaisessa pelaamassaan haastajakiertueen kilpailussa.

Kim Koivu onnistui hienosti Saksassa Neuburg an der Donaussa käynnistyneen Challenge Tourin kilpailun avauskierroksella. Tuloksellaan 68 (-4) hän jakaa kahdeksatta sijaa, kun päivän pelitapahtumat ovat loppusuoralla.

Koivun bogiton kierros Wittelsbacher Golf Clubin kentällä sisälsi neljä birdieä, kaksi kummallakin yhdeksiköllä.

Hän on German Challengen johtopaikan ottanutta Slovakian Tadeas Tetakia (-8) neljä lyöntiä perässä.

Kolminkertaiselle CT-voittajalle viime ajat ja vuodet ovat olleet vaikeita kilpakentillä. Hän on karsiutunut jokaisessa neljässä tällä kaudella pelaamassaan Challenge Tourin kilpailussa. Isoa kuvaa katsoen tilanne on vielä karumpi: vuodesta 2020 lähtien Koivu on tilastoinut 25 turnausta, ja näistä vain kaksi on johtanut jatkokierroksille.

Lauri Ruuska (-2) on jaetulla 26. tilalla. Myös 50. sijaa jakavat Roope Kakko ja Alex Hietala onnistuivat alittamaan torstain kierroksella parin.

Viime viikolla kolmanneksi sijoittunut Oliver Lindell (par/T78) kärkkyy oletetun karsintarajan tuntumassa. Sijaa 134 jakavilta Matias Honkalalta, Antti Ahokkaalta ja Ilari Saulolta (+4) sen sijaa vaaditaan perjantaina isoa ryhtiliikettä, jotta pelit jatkuisivat heidän osaltaan myös viikonloppuna.

Kärjessä Tadeas Tetakilla on lyönnin etumatka Espanjan Manuel Elviraan (-7), jonka isoveli, Nacho, pelaa DP World Tourilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje