26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Itävallan turnauksen kellotus osoitti armotta ison epäkohdan − ammattilaiskiertueilla maleksitaan

Kolme varttia lyhyentyneet kierrosajat kertovat olennaisen Shot Clock Mastersissa olleen lyöntikellon hyödystä. Olisiko kellotus syytä ottaa pääkiertueille vakituiseen käyttöön pidemmäksi aikaa?

Euroopan kiertueella pelattiin viime viikolla ensimmäisen kerran ammattilaisgolfin historiassa turnaus, missä jokaisen kilpailijan kaikki lyönnit kellotettiin. Aikavalvonnasta vastasivat peliryhmien mukana kulkeneet tuomarit, joiden golfautojen lavalle oli sijoitettu isonäyttöiset digitaalikellot.

Pelaajilla oli lyönnistä riippuen 40–50 sekuntia aikaa suoritukseensa, kun he olivat asettuneet pallonsa luokse. Jokainen yliajalla lähtenyt lyönti tiesi pelaajalle yhden lyönnin rangaistusta kyseisellä reiällä.

Kokeilu osoittautui onnistuneeksi. Kierrosajat lyhenivät noin 45 minuutilla siitä, mitä kolmen pelaajan ryhmät normaalisti käyttävät. Ja mikä parasta, nopeuttamisella ei ollut negatiivista vaikutusta tuloksiin, päinvastoin.

Itävallassa lähellä Wieniä pelattua turnausta seuraamassa ollut Suomen Golfliiton päävalmentaja Fredrik Jendelid pohdiskeli kisan kahdesta edellisestä vuodesta parantuneiden kierroskeskiarvojen syitä, ja nosti esille mielenkiintoisen faktan.

”Euroopan kiertue esitteli hiljattain tutkimustuloksia ennen lyöntiä tehtävistä rutiineista. Sen mukaan ripeämmät pelaajat selvittävät useammin ET-kilpailun karsintarajan ja ansaitsevat enemmän turnauspalkkioita kuin hitaammat kollegansa”, hän sanoi.

Fredrik Jendelid uskoo, että nopeammilla kierrosajoilla ja paremmilla tuloksilla on selkeä yhteys toisiinsa. Kuva Tomi Natri

Tutkimuksessa kerättiin Jendelidin mukaan tietoja kaikkiaan 22 000 kierrokselta Euroopan kiertueella.

”Kysymys kuuluu: Suoriutuvatko hyvässä vireessä olevat pelaajat rutiineistaan nopeammin ja helpommin, kun kaikki on selvempää ja peli sujuu, vai perustuvatko paremmat otteet kentällä nimenomaan nopeampiin rutiineihin?”

Shot Clock Masterista kantautunut palaute oli järjestään positiivista. Kilpailussa mukana ollut Kalle Samooja oli yksi kokeilua kiitelleistä pelaajista.

Tämä vain vahvisti sen, että suurin osa kiertuepelaajista eivät ole valmiina omalla lyöntivuorollaan. Se on niin yksinkertaista.

”Sunnuntaiaamuna kierros kesti kahdestaan kolme tuntia ja 10 minuuttia ja kolmestaan aikaa kului vähän päälle neljä tuntia. Eli kyllähän tällä systeemillä ajat tippuivat.”

”Kellotus ei sinänsä vaikuttanut tekemiseeni, vaan antoi ehkä paremman rytmin koko kierrokselle, kun kaikki pelasivat nopeammin. Suurin hyöty oli se, että pelaajat olivat oman vuoron tultua valmiina”, hän totesi.

Ihan kaikki eivät rangaistuksilta silti välttyneet. Kahtena ensimmäisenä päivänä kaikki selviytyivät rutiineistaan puhtain paperein, mutta lauantaina kolme pelaajaa ylitti annetun aikarajan.

Kalle Samooja huomasi kellotuksen antaneen paremman rytmin koko kierrokselle. Kuva: Getty Images

”Mielestäni golfia kuuluisi pelata näin; tällaista se oli, kun minä vartuin lajin parissa”, sanoi kuusi kilpailua ET:llä voittanut Peter Hanson.

Ryder Cupissakin esiintynyt Nicolas Colsaerts kiteytti twiitissään sen epäkohdan, minkä Itävallan turnauksen oli määrä paljastaa.

”Tämä vain vahvisti sen, että suurin osa kiertuepelaajista eivät ole valmiina omalla lyöntivuorollaan. Se on niin yksinkertaista.”

On ajanotolla vastustajansakin. Geoff Ogillvy sanoi Morning Read -sivustolla, että kellotus on täysin golfin hengen vastaista.

”Saatat tarvita viisi sekuntia enemmän tuulen suunnan selvittämiseksi. Lyöntikello ei tällaisista tarpeista piittaa, se vain ottaa aikaa. Jos tuuli pyörii, joudut ehkä vaihtamaan vielä mailaa. Minusta on täysin absurdia, jos jotakuta rangaistaan sellaisesta.”

Ogilvy on kuitenkin sitä mieltä, että hidas peli on ongelma, ja että hidastelusta pitää rangaista.

”Jokainen tour-pelaaja kiertää kotioloissaan kentän neljän ryhmässä kolmessa tunnissa, ja pelaa vielä tuloksen 65. Sitten kun he tulevat kiertueelle, aikaa kuluu kaksi tuntia enemmän.”

Geoff Ogilvyn mielestä lyöntikellon käyttö on pelin hengen vastaista. Kuva: Getty Images

Mistä tämä sitten johtuu? Kyseessä on kuitenkin sama peli, sama pallo ja sama maila. Tietysti muutama automaattinen ”häiriötekijä” lisää automaattisesti 45 minuuttia kierrosaikoihin. Ripeä pelitahti olisi sovittava yhteisellä päätöksellä, kuten Japanin kiertueella on tapana. Siellä kierrokset kestävät kolme tuntia ja 45 minuuttia, koska kukaan halua pettää porukkaa.

Kellotusta olisi syytä jatkaa

Kilpagolfista ei ole jatkossakaan tarkoitus tehdä ”juoksulajia”, mutta Shot Clock Mastersin jälkeen asioita on mahdollista katsoa täysin uudessa valossa. Kierrosajat kestävät isoilla jos pienemmilläkin kiertueilla toisinaan jopa raivostuttavan pitkään, ja ilmiö on kaikenlaisine säätöineen tarttunut myös harrastegolfiin.

On mielenkiintoista nähdä, minkälainen vaikutus Itävallan kellotuksella on ET:n seuraavien turnausten kierrosaikoihin. Asioilla on taipumus unohtua, ja mitä ilmeisimmin pian ollaan taas samoissa tutuissa lukemissa. Ajanotto olisikin ehkä syytä ottaa vakituiseen käyttöön pääkiertueille vähintään yhden kauden ajaksi, jotta pelaajat tottuisivat tekemään nopeampia päätöksiä.

Shot Clock Mastersissa käytettävissä ollut valmistautumisaika oli varsin pitkä, minkä vuoksi rangaistusten määrä jäi marginaaliseksi. Kilpailun voittanut Mikko Korhonen kuului siihen suureen joukkoon, jolle jäi jatkuvasti runsaasti ”ylimääräistä” aikaa kellotauluun.

”Alussa oli kyllä se lyöntikello mielessä koko ajan ja vähän ehkä tuli siksi liiankin nopeasti pelattua. Pikkuhiljaa siihen kuitenkin tottui, eikä tullut oikeasti kiire kertaakaan. Aina jäi 20 sekuntia ylimääräistä”, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje