26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Major

Houstonissa tehtiin uusi puolimatkan ennätys – Pettersen johtaa majoria

Sung Kang teki Mastersin kenraalissa hurjan irtioton. Suzann Pettersen jahtaa uransa kolmatta major-voittoa Kaliforniassa.

Tätä menoa Sung Kangin uusi putteri päätyy Texas Sports Hall of Fameen. Korealainen loisti tulikuumalla kulmaraudallaan toisena päivänä peräkkäin Golf Club Houstonilla meneillään olevassa PGA Tourin kilpailussa.

Hän jakaa perjantain 63 lyönnin kierroksellaan GCH:n kenttäennätystä, mutta 36 reiän tulos 128 (-16) on Shell Houston Openin uusi 36 reiän turnausennätys. Aamun ensimmäisten ryhmien joukossa startannut Kang upotti perjantain kierroksella putteja peräti 79,12 metrin edestä.

”Puttasin aika hyvin eilen, mutta todella hyvin tänään. Aikaisesta lähdöstä oli koskemattomilla viheriöllä hyötyä. Putteri vain upotti putteja toisensa perään”, Kang sanoi.

Kang, 29, ei ole voittanut yhtään kisaa Yhdysvaltain kiertueella, mutta näin käydessään palkintojen tulva olisi melkoinen: ykköstila tietäisi yli miljoonan dollarin sékin ohella kahden vuoden pelioikeutta PGA Tourille ja sokerina pohjalla paikkaa ensi viikon Mastersiin.

”En pyörittele sellaisia asioita päässäni, menen vai pelaamaan. Se mitä tapahtuun niin tapahtuu.”

Kangilla on kisan puolivälissä hulppea kuuden lyönnin johto ennen Hudson Swaffordia ja Russell Henleyta. Avauspäivän kärkinimi Rickie Fowler (-9) putosi nyt neljänneksi.

Englannin Justin Rose (-6) on parhaana eurooppalaisena 11:ntenä.

Eurooppalaisilla hyvät näkymät Rancho Miragessa

Naisten majorehin kuuluva ANA Inspiration eteni myös toisen pelipäivän osalta eurooppalaiskomennossa. Tällä kertaa paalupaikan otti Suzann Pettersen joka on 68 ja 69 lyönnin kierroksien myötä kokonaistilanteessa seitsemän alle.

Tasaisessa kisassa kuusi pelaajaa jakaa kakkostilaa lyönnin päässä norjalaisesta. Tässä joukossa ovat muun muassa torstain kärkinimi Karine Icher, Michelle Wie sekä entisen tennistähden Petr Kordan tytär Jessica Korda.

Heistä Icher ja Wie ehtivät pelata toista kierrostaan 11 ja kahdeksan reikää, kunnes pimeys keskeytti päivän pelitapahtumat.

Rancho Miragessa pelattavan turnauksen suurimpien ennakkosuosikkien joukkoon kuuluvat So Yeon Ryu ja SungHyun Park (-5) jakavat kahdeksatta sijaa. Ruotsin Pernilla Lindberg (-3) on toiseksi parhaana pohjoismaalaisena sijalla 17.

Myös heille jäi toiselta kierrokselta viimeisteltävää lauantain puolelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje