26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Champions Tour - PGA Tour

Henley tarrasi viimeisen Masters-paikkaan – ”Mekaanikko” Jimenez jälleen paras Mississippissä

Kymmenen birdieä finaalikierroksella tehnyt Russell Henley esitti parastaan tärkeällä hetkellä. Miguel Angel Jimenez nousi vaikeuksien kautta voittoon Champions-kiertueella.

Russell Henley oli jo tuudittautunut pitämään vapaata huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun 27-vuotias pelaaja pyyhälsi hienolla loppukirillä Shell Houston Openin voittoon.

Turnauksen ykköselle (jos ei ollut aiemmin varmistanut) oli tuttuun tapaan luvassa viimeinen tarjolla ollut paikka Masters Tournamentiin.

Voitto oli Henleylle kolmas PGA Tourilla. Edellinen tuli vuoden 2014 Honda Classicissa, jonka uusinnassa hän peittosi itsensä Rory McIlroyn. Kaukana ei ollut, että Georgian osavaltiossa asuva pelaaja olisi missannut kauden avausmajorin toisena peräkkäisenä vuotena.

”En olettanut pelaavani ensi viikolla Augustassa, mutta yritin tietysti parhaani, että voittaisin täällä. On varsin siistiä, että olen kisassa mukana. Ei sitä vielä oikein käsitä”, kokonaistulokseen 268 (-20) päätynyt Henley sanoi.

Henley on kolmas pelaaja neljän viimeisen vuoden sisällä, joka saa nimensä kalkkiviivoilla Mastersin osallistujaluetteloon.

Sung-hoon Kang (-17) teki kisassa 36 reiän ennätystuloksen, ja johti kisaa puolivälissä kuudella lyönnillä. Kaksi jälkimmäistä kierrosta olivat kuitenkin tahmeita.

”Tästä viikosta jää paljon muistoja. Pelasi todella jämäkästi kaksi ensimmäistä kierrosta, mutta sitten ote katosi. Jatkan ahkeraa työntekoa, ja toivottavasti saan uuden mahdollisuuden ensi kerralla”, kolmella lyönnillä Henleylle hävinnyt korealainen sanoi.

Viime viikolla Dustin Johnsonille Dell Match Playn finaalissa hävinnyt Espanjan Jon Rahm (-9) sijoittui ainoana eurooppalaisena kymmenen joukkoon.

Shell toimi tämänvuotisessa Houston Openissa viimeisen kerran pääsponsorina. Houstonin pormestari SylvesterTurner vieraili turnauksessa sunnuntaina, ja toivoi kilpailun siirtämistä ensi vuonna jollekin kaupungin rajojen sisäpuolella olevalle kentälle.

Niin tulevasta pääsponsorista kuin vuoden 2018 turnauksen kisakenttäehdokkaista ei ole sen koommin vielä tässä vaiheessa tietoa.

Jimenez nujersi Sauersin uusinnassa

Miguel Angel Jimenezillä on mainio tilastohistoria Champions-kiertueella. Kuva: Getty Images

Miguel Angel Jimenezin onnistunut birdieputti ensimmäisellä uusintareiällä oli Gene Sauersille liikaa Biloxissa Mississippissä pelatussa Champions-kiertueen turnauksessa.

Espanjalainen oli loppusuoralla vahvasti voiton syrjässä kiinni, mutta päästi Sauersin tasoihin tekemällä tuplabogin finaalikierroksen viimeisellä reiällä. Kaksikon 54 reiän tulos oli 203 eli 13 alle parin.

”Todella hyvät tunnelmat, peli sujuu erittäin mallikkaasti. Olen onnellinen, että pystyin puolustamaan onnistuneesti viimevuotista voittoani”, Jimenez sanoi.

”Oli harmi, että tästä tuli vielä uusinta. Pelasin hyvin, ja sitten sorruin 18. reiällä tuplabogiin. Mutta minäkin olen vain ihminen.”

Kiertueen tuorein tähtipelaaja Steve Stricker löi päätöspäivän kovimman (65) tuloksen jääden uusinnasta lyönnin päähän. Hän jakoi Bernhard Langerin kanssa kolmannen sijan. Scott McCarron (-11) oli viides.

Jimenezille, 53, uran ensimmäiset 25 turnausta Champions-kiertueella ovat sujuneet mallikkaasti. Koossa on jo neljä voittoa, ja kaikkiaan 11 top 3 -sijoitusta. European Tourilla hän on voittanut 21 kilpailua.

Langer johtaa kiertueen rahatilastoa. Mississippin turnauksen skipannut Fred Couples, McCarron ja Jimenez ovat seuraavina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje