16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Muu

Entinen maajoukkuekonkari Juha Selin paras Finnish Senior Tourin avauskilpailussa

Tulokkaat olivat vahvoja Hyvinkään kentällä pelatussa kilpailussa.  

Euroopan Golfliitto EGA alensi täksi vuodeksi kansainvälisten ja kansallisten senioriturnausten (poikkeuksena ESGA:n kilpailut) alaikärajan 50 vuoteen. Se merkitsi samalla sitä, että lauantaina Hyvinkäällä pelatussa Finnish Senior Tourin kauden avauskilpailussa nähtiin tukku uusia kasvoja.

Kisan voitti Juha Selin tuloksella 71 (-1). Ensimmäisen seniorikilpailunsa pelannut hämeenlinnalainen teki kierroksellaan neljä birdieä, yhden bogin ja yhden tuplan.

”Päivä sisälsi hyviä ja huonoja lyöntejä. Puttasin hyvin kahta kolmen putin griiniä lukuun ottamatta. Birdiet syntyivät lähietäisyydeltä”, kentän viheriöiden kuntoa kiitellyt Selin sanoi.

Hän ei edusta maan ykkösseniorikiertueella aloittanutta nuorempaa polvea, vaikka uusi pelaaja FST:llä onkin. Selin on syntynyt vuonna 1962, joten loppuvuodesta 55 vuotta täyttävänä hän olisi päässyt tällä kaudella kiertueelle ilman ikärajan alentamistakin.

Selin on voittanut pitkällä urallaan lukuisia SM-mitaleja, kirkkaimpana saavutuksenaan vuoden 1992 lyöntipelin suomenmestaruus Kuusankoskella. Rakennusalan yrittäjä pelasi 90-luvulla joitakin vuosia ammattilaisena, mutta anoi myöhemmin amatöörioikeutensa takaisin.

Tawast Golfin pelaaja oli mukana myös kotikentällään viime vuonna käydyssä SM-lyöntipeliturnauksessa, jossa ylsi mukaan jatkokierroksille.

Myös Hyvinkään FST-kilpailun muut top 5:een sijoittuneet pelaajat ovat uusia nimiä nuoremmassa seniorisarjassa. Pickalan Jussi Särkkä ja Sarfvikin Leo Savonen jakoivat kakkossijan tuloksellaan 73 (+1). Muut viiden joukkoon yltäneet olivat nelostilan jakaneet Masterin KimmoVihanto ja Hirsalan Tomi Tirkkonen (75).

Minea Blomqvist-Kakon (vas.) vieressä poseeraava Anna-Maria Lehtonen oli naisten avauskisan ykkönen.

Samaan aikaan Suur-Helsingin Golfin Lakisto-kentällä käydyn naisten FST-kilpailun voitti Pickalan Anna-Maria Lehtonen (72). Helsingin Golfklubin Erja Saraste (75) ja Sarfvikin Pirkko Havukainen (76) olivat seuraavina.

Naisten turnauksissa alaikärajana on ollut 50 vuotta seniorigolftoiminnan alusta lähtien.

Uudet pelaajat saattavat aiheuttaa syksyn M50-EM-joukkuekilpailujen (EGA) valinnoissa melkoisen myllerryksen. Tämä kauden kansainvälinen lippulaivaturnaus pelataan syyskuun alussa Malmössa PGA Sweden National -kentällä ja tulokkailla epäilemättä riittää tahtoa raivata tiensä Suomen joukkueeseen.

Suomi lähtee kahdella joukkueella Puolan Gdanskissa juhannusviikolla (21.–23.6.) pelattavaan ESGA:n M55-EM-joukkuekilpailuihin. ESGA:n alaisissa kilpailuissa osallistujien alaikäraja on − toisin kuin EGA:lla − edelleen 55 vuotta.

Championship-joukkue (tasoitukseton), Postolowo Golf: Thomas Antila, HGK, Peter Kaske, KGC, Juha Koponen, HGK, Pekka Lindeman, LGV, Jaakko Malinen, LGV ja Ari Vauhkonen, SHG.

Cup-joukkue (tasoituksellinen), Sierra Golf:
 Jouko Latvakangas, ERG, Alpo Mäntykorpi, LGV, Kari Nyman, StLG, Arto Salmela, GT, Veijo Suomela, KG ja Kari Timperi, LG.

Joukkueiden kapteenina toimii Heikki Hallaranta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje