26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Nordic League

Antti Ahokas voittokamppailussa Ruotsin kiertueella

Ahokas esitti tyylikkään birdie-putken toisen kierroksen päätteeksi.

Hieno 65 lyönnin kierros nosti Antti Ahokkaan (-7) jaetulle kakkostilalle Swedish Golf Touriin kuuluvan Lannalodge Openin toisella kierroksella.

Vahva esitys kulminoitui kierroksen päättäneeseen neljän birdien suoraan. Kaikkiaan hänen korttiinsa merkittiin perjantaina seitsemän birdieä ja kaksi bogia.

Ahokas ja Ruotsin Jacob Glennemo ovat myös ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä ollutta Islannin Axel Boassonia lyönnin perässä. Kolmikko starttaa lauantaina kilpailun viimeisessä ryhmässä kello 10.39 Suomen aikaa.

Suomalaisista myös Kim Koivu (+2) ja Lauri Ruuska (+3) etenivät finaalikierrokselle. Miro Veijalainen (+4), Niclas Hellberg (+5), Simo Haavisto (+6) ja Mikko Lehtovuori (+8) karsiutuivat.

Castrén kymmenentenä Belgiassa

Ensimmäistä turnaustaan ammattilaisena pelaava Matilda Castrén (par) on Belgian LETAS-turnauksessa jaetulla 10. sijalla ennen päätöskierrosta. Matkaa johdossa olevaan Espanjan Silvia Banoniin (-7) on seitsemän lyöntiä.

Muiden suomalaisten tie nousi pystyyn kahden kierroksen jälkeen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje