Kiira Riihijärvi kovan taistelun jälkeen LPGA:n karsintafinaaliin - Golfpiste.com

30.11.–7.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][3]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Kiira Riihijärvi kovan taistelun jälkeen LPGA:n karsintafinaaliin

Kiira Riihijärvi tavoittelee LPGA:n korttia marras-joulukuun vaihteessa pelattavassa karsintafinaalissa. Kuva: Suomen Golfliitto

Rannalle jäänyt Tiia Koivisto joutui antamaan liikaa tasoitusta puttipelissä.  

Kiira Riihijärvi (T37) taisteli upeasti tiensä karsintafinaaliin Floridan länsirannikolla Venicessä käydyssä LPGA:n kakkosvaiheen karsintaturnauksessa. Hän pelasi neljännellä kierroksella tuloksen 73, ja pysyi lyönnin turvin jatkoon menneiden joukossa.

Riihijärvi aloitti päätöspäivänä hallitusti ollen kierrostaan viiden reiän jälkeen yhden alle, mutta etuysin (10–18) jälkipuolella tulleet kolme bogia toivat mutkia matkaan.

Bobcat Coursen kolmosreiän (Riihijärven 12) birdie tuli osuvaan paikkaan, kunnes loppuhetkien bogey laittoi vielä pelin jännittäväksi. Viimeisen reiän elintärkeä par sinetöi kuitenkin Riihijärven (-3) pysymisen strategisen rajan yläpuolella.

”Päätöspäivä oli aika stressaava, mutta olen erittäin tyytyväinen, että pääsin läpi kolmanteen vaiheeseen!” Riihijärvi iloitsi.

Hän muistutti, että karsintakisa on luonteeltaan hieman toisenlainen kuin tavallinen lyöntipeliturnaus.

”Kun pelataan varmuudella neljä päivää, on pysyttävänä kärsivällisenä, ja vaikka eka päivä menisi huonosti, niin on aikaa tehdä korjaus. Usein on pienestä kiinni, pääseekö läpi vai ei, ja se aiheuttaa erilaiset paineet. Mutta lyönti kerrallaan on karsinnoissakin mentävä.”

Kilpailun toinen suomalainen, Tiia Koivisto (+2), pelasi samalla kentällä lyönnin verran paremman tuloksen, mutta tavoiteltu raja karkasi viiden lyönnin päähän. Koivisto oli ensimmäisellä kisareissullaan Yhdysvalloissa, ja erilaiset olosuhteet vaativat totuttelua.

”Tuli otettua aika paljon takkiin griineillä. Tiiltä griinille pelaaminen oli hyvää. Tämä oli ensimmäinen kerta jenkeissä, enkä ole tottunut griineihin. Mutta ensi vuonna yritetään uudestaan”, toissa viikolla New Yorkissa LET:n kilpailussa mukana ollut Koivisto sanoi.

Hän ei havaintonsa mukaan huomannut pelaajissa olennaista eroa LET-kollegoihinsa verrattuna, lukuun ottamatta puttipeliä.

”Tosi hyvin jengi täällä puttaa. Varmasti myös löytyy hyviä pallonlyöjiä, mutta ne pelaajat, joiden kanssa pelasin, löivät aika huonosti”, rajoitetun pelioikeuden USA:n kakkoskiertueelle Symetra Tourille saanut Koivisto totesi.

Kakkosvaiheen karsintakilpailun 45 parasta ja samaan tulokseen yltäneet pääsivät marras-joulukuun vaihteessa Alabamassa pelattavaan karsintafinaaliin, jonne suomalaisista on LET:n ranking-sijoituksensa kautta hyvää vauhtia matkalla myös Sanna Nuutinen.

Ranskan Pauline Roussin-Bouchardin (-19) voittamassa vaativassa karsintaturnauksessa oli mukana 179 kilpailijaa joukossaan lukuisia kovia college-pelaajia. Plantation Country Clubilta karsintafinaaliin edenneistä 16 oli eurooppalaisia, 11 pelaajalla on puolestaan amatööristatus.

Edellinen suomalainen karsintaruljanssin kautta täyden kortin LPGA:lle saanut pelaaja on Matilda Castren, joka onnistui tempussa kaksi vuotta sitten. Minea Blomqvist-Kakko ansaitsi kiertueelle osittaisen pelioikeuden vuoden 2006 karsinnoista ja viisi vuotta myöhemmin tuli täysi pelioikeus.

Juttua muutettu 25.10. klo 13.36 ja klo 20.13. Lisätty tieto Minea Blomqvist-Kakon karsintojen kautta ansaitsemasta osittaisesta pelioikeudesta LPGA:lle vuonna 2006 ja täydestä pelioikeudesta vuonna 2011.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)