16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Riihijärvi ja Nuutinen korttijahtiin LPGA:n raastavassa, maratonmittaisessa karsintafinaalissa

LPGA:n kaksi ensimmäistä karsintavaihetta selvittänyt Kiira Riihijärvi starttaa avauskierrokselleen kello 16.25 Suomen aikaa. Kuva: Mark Runnacles/LET

Kaksi suomalaista on ensimmäisen kerran mukana Yhdysvaltain kiertueen karsintahuipennuksessa, johon osallistuu muun muassa major-voittaja ja kaksi Solheim Cup -pelaajaa.

Kilpagolfin merkittävin joulukuussa pelattava turnaus on ovella, kun Alabamassa käynnistyy torstaina kahdeksanpäiväinen LPGA Tourin karsintafinaali. Suomalaisista tähän vaativaan urakkaan osallistuvat Sanna Nuutinen ja Kiira Riihijärvi.

Uransa ensimmäisessä LET-kilpailussaan kahdeksanneksi Turussa sijoittunut Riihijärvi raivasi tiensä karsinnan ylimmälle portaalle etenemällä jatkoon Kaliforniassa ja Floridassa käydyistä karsintaturnauksista.

Hän teki ennen kakkosvaiheen karsintakisaa visiitin Helsinkiin asioidakseen USA:n lähetystössä urheilijaviisumin uusimista varten. Tuolloin Riihijärvi sai koneen laskeuduttua viestin haastatteluaikojen peruuntumisesta, joten hänen oli poikettava kotimaahan uudemman kerran marraskuussa.

”Sain vihdoinkin urheilijaviisumin hoidettua. Kävin myös kotona Oulussa, ja treenasin viikon aikana Tommin (valmentaja Linna) kanssa, mikä oli tosi jees”, Riihijärvi sanoi tiistaina.

Paljon muotoja ja nopeat viheriöt

Vaikka kesällä Tampan yliopistosta maisterin paperit saanut tuore ammattilainen on kiertänyt vuosia college-kisoja Yhdysvalloissa, eivät tämän ja ensi viikon karsintakilpailukentät ole hänelle ennestään tuttuja.

”Ihan uusia kenttiä itselleni. Tässä vaiheessa osaan sanoa, että paljon on muotoja ja nopeat viheriöt löytyy”, hän sanoi.

Selvitettyään kaksi ensimmäistä karsintavaihetta, Riihijärvi, 24, varmisti itselleen täyden kategorian USA:n haastajakiertueelle, Symetra Tourille. Se antaa vapauden suunnitella tulevan kauden turnauksia, kun ei tarvitse odotella varapaikkoja.

Ladies European Tourilla mainion kauden pelannut Sanna Nuutinen tähyää ensimmäisen kerran Yhdysvaltain kiertueelle. Kuva: Getty Images

Kaikki on luonnollisesti pelissä karsintafinaalissa, jonka 45 parasta ja samaan tulokseen yltäneet saavat kortin LPGA Tourille kaudeksi 2022.

”Vaikea sanoa, millainen lopputulos tulee riittämään top 45:een. En pysty edes vertaamaan edellisvuosiin, kun kilpailua ei ole Alabamassa ennen pelattu”, Riihijärvi sanoi.

Olen totuttanut itseni, että kisoja on viikosta toiseen, joten minulle tämä tilanne on aivan normaali.

Kiertueen karsintafinaalissa on tänä vuonna ensimmäisen kerran kaksi suomalaista. Niin ikään Symetra Tourin kortin varmistanut Sanna Nuutinen sijoittui Ladies European Tourin kokonaiskilpailussa neljänneksi ansaiten automaattisesti paikan karsintahuipennukseen.

”Vielä riittää virtaa”

LET:n ahkerimmalla kilpailijalla on takanaan tältä kaudelta 22 turnausta, joista kahdeksan on tuottanut top 10 -sijoituksen. Paras vire osui alkukauteen, mutta viimeisimmissä LET-kisoissa oli havaittavissa uutta nousukuntoa.

”Vielä riittää virtaa. Olen totuttanut itseni, että kisoja on viikosta toiseen, joten minulle tämä tilanne on aivan normaali”, Nuutinen sanoi karsintafinaalin aattona.

Riihijärvi on ollut kerran aiemmin LPGA:n karsinnoissa, vuonna 2019, jolloin hän ylsi kakkosvaiheeseen. Nuutiselle, 30, ”jenkkitourin” karsinnat ovat uusi kokemus.

”Olen pelannut LPGA:n ja LET:n yhteiskilpailuissa, joten hommat ovat siinä mielessä tuttuja.”

Major-voittaja Hinako Shibuno on kilpailun tunnetuin pelaaja. Kuva: Getty Images

LPGA:n karsintafinaali käydään kaksiosaisena, kahdeksan kierroksen kilpailuna. Ensimmäiset neljä kierrosta pelataan Mobilessa Robert Trent Jonesin 11 golfkeskuksen kokonaisuuteen kuuluvan Magnolia Groven Crossings- ja Falls-kentillä. 110 mukana olevista kilpailijoista 70 parasta ja samaan tulokseen yltäneet etenevät ensi viikolla käytävään karsintafinaalin toiseen vaiheeseen.

Jälkimmäiset neljä kierrosta pelataan saman suunnittelijan Dothanissa sijaitsevan Highland Oaks -golfkeskuksen Highland- ja Marshwood-kentillä. Edellisen viikon 72 reiän tulokset seuraavat mukana toiselle karsintaviikolle.

Kaksi japanilaistähteä viivalle

Karsintafinaalissa on totutusti mukana kovatasoinen pelaajajoukko. Kilpailun ehdottomasti nimekkäin pelaaja on Nuutisen kanssa torstaina pelaava Hinako ”Smiling Cinderella” Shibuno, joka voitti vuoden 2019 Women’s British Openin.

Japanilaiselle tarjoutui major-tittelin myötä mahdollisuus pelata LPGA Tourilla, mutta hän kieltäytyi tuolloin kunniasta jatkettuaan uraansa kotimaansa kiertueella. Shibuno ei voi enää hyödyntää kahden vuoden takaista etuaan, joten hän joutuu tavoittelemaan korttia USA:n pääkiertueelle perinteisempää reittiä.

Osallistujien joukossa on kuusi pelaajaa maailmanlistan top 75:stä, joista 14:nneksi rankattu Ayaka Furue on voittanut kolme seitsemästä viimeisestä pelaamistaan Japan Tourin kilpailuista. Hän ylsi myös kauden neljännessä majorissa, Evian Championshipissä, neljänneksi.

Solheim Cup -kokemusta kilpailuun tuovat olympiaviitonen, Tanskan Emily Kristine Pedersen, joka oli voittamassa pokaalia tänä syksynä Euroopalle sekä kaksi vuotta sitten voittajajoukkueen riveihin kuulunut Anne van Dam. Hollantilainen on naisten huippugolfin pitkälyöntisin pelaaja, ja jättäisi draivipituuskeskiarvollaan tilastoissa useita kymmeniä ET-pelaajia taakseen.

Emily Kristine Pedersen kuuluu karsintafinaalin menestyssuosikkeihin. Kuva: Getty Images

LET:n rankingin top 5:stä Nuutisen ohella Alabamaan ovat saapuneet kokonaiskisan ylivoimainen ykkönen, Thaimaan Atthaya Thitkul, Australian Stephanie Kyriacou sekä Saksan Olivia Cowan. Slovenian 17-vuotias superlupaus Pia Babnik ei ole sen sijaan osallistu karsintafinaaliin.

Mukana olevista kahdeksasta amatööristä seitsemän on college-pelaajia, jotka ovat vielä ensi kesään saakka yliopiston kirjoilla. He voivat kortin saadessaan lykätä LPGA-jäsenyytensä alkamaan vasta 1. heinäkuuta 2022 lähtien. Muun muassa kolme vuotta sitten kortin saaneet Jennifer Kupcho ja Maria Fassi toimivat näin. Kupcho voitti seuraavana keväänä ensimmäisen Augusta National Women’s Amateurin ja Fassi vei NCAA-mestaruuden.

Suomalaisista kortin LPGA:n karsinnoista ovat aikaisemmin saaneet Minea Blomqvist-Kakko sekä viimeisimpänä Matilda Castren, kaksi vuotta sitten. Castren jakoi Kiinan Muni Hen voittamassa kilpailussa 26. sijan.

Karsintoja ei pelattu vuonna 2020 koronapandemian vuoksi.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

15.52 Jennifer Chang USA-Sanna Nuutinen-Hinako Shibuno JPN (Falls Course)
16.25 Kiira Riihijärvi-Polly Mack (a) GER-Brianna Do USA (Crossings Course)

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje