Mikko Korhonen starttasi terävästi Belfryssä, muilla suomalaisilla tahmea alku - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen starttasi terävästi Belfryssä, muilla suomalaisilla tahmea alku

Mikko Korhonen pelasi British Mastersin ensimmäisellä kierroksella tuloksen 70. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen osoitti jälleen viihtyvänsä Belfryn kapeilla väylillä. Muiden suomalaisten päivä oli nihkeä.

Mikko Korhonen sai hyvän alun lähellä Birminghamia käynnistyneessä DP World Tourin kilpailussa. Hän pelasi British Mastersin ensimmäisellä kierroksella tuloksen 70 (-2), joka riitti jaettuun 18. sijaan päivän pelitapahtumien oltua päättymäisillään.

Belfryn Brabazon-kentän 10. reiän birdiellä urakkansa aloittanut Korhonen oli parhaimmillaan kentän puolivälissä, jossa syntyi neljä birdieä. Tämän lisäksi hänelle kirjattiin kolme par-nelosilla tullutta bogia.

Korhosen tavaramerkki, tarkat avaukset ovat valttia Belfryn kaltaisen kentän kapeilla väylillä, eikä yksikään päivän 12 väyläosumasta johtanut paria heikompaan reikätulokseen.

Kisan viimevuotinen kolmonen on kärkipaikkaa jakavia, Tanskan Thorbjørn Olesenia ja Uuden-Seelannin Ryan Foxia (-6) neljä lyöntiä perässä. Top 10:een matkaa on kolme lyöntiä vähemmän.

Muiden suomalaisten avauspäivä oli nihkeä. Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen jakavat 117. sijaa tuloksellaan 75 (+3).  Neljä lyöntiä kierrokseensa enemmän käyttäneen Sami Välimäen (+7/150:s) takana on vain neljä pelaajaa.

Tämän hetken tilanteen perusteella karsintaraja olisi asettumassa tuloksen par kohdalle, joten mainitun suomalaiskolmikon on venyttävä perjantaina koviin suorituksiin pelien jatkumiseksi viikonlopun kierroksilla.

Lue seuraavaksi: Tapio Pulkkanen hioi lähipelin "rautaisaan" kuntoon, ja se on nostanut hänet Suomen ykköspelaajaksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje