26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

PGA Tourilla nähtiin peräti kuuden pelaajan voittouusinta

Greensboron turnauksen voitto nosti Kevin Kisnerin maailmanlistalla sijalle 34. Kuva: Getty Images

Kevin Kisner voitti vihdoin uusinnan jäätyään urallaan playoffeissa häviäjän rooliin jo viidesti.

Kuuden pelaajan uusinta ei ymmärrettävästi ole kovin tavanomaista herkkua pääkiertueilla. PGA Tourilla sellainen on nähty edellisen kerran 20 vuotta sitten. Sunnuntaina päättynyt Wyndham Championship kuitenkin eteni kuuden pelaajan uusintaan, joka oli kaikkiaan vasta kolmas kiertueen historiassa.

Kuusikon kuninkaaksi nousi lopulta Kevin Kisner, joka sinetöi voittonsa toisella playoff-reiällä tekemällään birdiellä. Hän iski lähestymisensä Sedgefield Country Clubin 18. reiällä noin metrin päähän lipusta, ja laittoi lyhyen putin vaivattomasti sisään.

Kisner oli ennen viimeistä kierrosta neljän lyönnin päässä kärjestä. Hän nousi voittokahinoihin tekemällä tärkeät birdiet rei’illä 16. ja 17. Samaan 72 reiän tulokseen 265 (-15) päätyivät myös USA:n Kevin Na, Etelä-Afrikan Branden Grace, Etelä-Korean Si Woo Kim, Australian Adam Scott sekä Kanadan Roger Sloan.

Ensimmäisen ykköstilansa sitten maaliskuun 2019 pelatun WGC-Match Playn ottanut Kisner, 37, oli kuudennen kerran uusimassa PGA Tourin kilpailun voitosta ja kaikki aiemmat yritykset olivat päättyneet hänen tappioonsa. Ykköstila oli Kisnerille neljäs Yhdysvaltain kiertueella kohentaen hänen asemiaan syksyn Ryder Cup -spekulaatioissa.

Voitto oli tarjolla jo ensimmäisellä playoff-reiällä Adam Scottille, joka kuitenkin laittoi hieman yli metrin pituisen birdieputtinsa ohi. Scottin kokemus oli Kisneriin verrattuna päinvastainen, sillä hän oli voittanut kaikki kolme aiempaa PGA Tourilla uusintaan venynyttä kilpailuaan.

Kauden 12. uusinta ei vielä näyttänyt kovin todennäköiseltä takaysin auettua kärkiryhmille, sillä kilpailua kolmen edellisen kierroksen jälkeen johtanut Russell Henley pysytteli tiukasti paalulla. Reikien 11–14 aikana tulleet kolme bogia muuttivat tilanteen ja lopulta 18:lla epäonnistunut alle metrin pituinen par-putti jätti Henleyn niukasti playoffin ulkopuolelle.

Henleyllä on ollut aiemminkin vastaavanlaisia sulamisia. Hän johti kisaa viime lokakuussa ja majoria kesäkuun U.S. Openissa kolme ensimmäistä kierrosta, mutta menetti otteensa kummassakin tärkeimmällä hetkellä.

FedEx Cupin urallaan voittanut Justin Rose oli PGA Tourin runkosarjan viimeisessä turnauksessa selkä seinää vasten. Pisteissä 125 parhaan kausi jatkuu ensimmäiseen pudotuspeliturnaukseen Northern Trustiin, jonne noustakseen pistetilaston sijalla 138. olleen Rosen piti esittää viikonvaihteessa jämäkämpiä otteita.

Lopussa jo ehti vaikuttaa siltä, että kisassa top 10:een yltänyt Rose (-13) nähtäisiin Northern Trustissa, mutta 18. reiän epäonnistunut 1,5-metrinen par-putti jätti hänet pisteissä kiusallisesti sijalle 126.

Rosen pelit jatkuvat PGA Tourilla ensi kaudella, mutta hänen epäonnistumisensa oli Chesson Hadleyn onni. Hän otti viimeisen playoffeihin oikeuttavan paikan ja samalla varmisti korttinsa pääkiertueelle kaudeksi 2021–2022.

Myös Wyndham Championshipin uusinnassa ollut Roger Sloan ja Scott Piercy kampesivat viivan yläpuolelle. Viivan väärälle puolelle päätöskilpailussa putosivat Ryan Armour, Bo Hoag ja Patrick Rodgers, joiden on tavoiteltava korttinsa uusintaa kakkoskiertue Korn Ferry Tourin finaaleissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje