26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Kerttu Hiltunen matkalla junioreiden Solheim Cupiin?

Kerttu Hiltunen on asettanut kauden päätavoitteekseen pääsyn junioreiden Solheim Cupiin.

Tawast Golfin pelaaja on Euroopan joukkueen rankingissa kolmantena.

Kerttu Hiltunen jahtaa tiukasti paikkaa 10.−11. syyskuuta Gleneaglesissa Skotlannissa pelattavaan junioreiden Solheim Cup -turnaukseen. Kun takana on kolme karsintakilpailua, löytyy hämeenlinnalainen Euroopan joukkueen ranking-tilastosta sijalta kolme.

Hiltunen sijoittui kahdessa ensimmäisessä karsintakisassa, Portugalin ja Espanjan naisten avoimissa mestaruuskilpailuissa top 20:een. Viime viikolla Ranskan alle 21-vuotiaiden avointen lyöntipeliosuudella neljänneksi yltänyt pelaaja karsiutui kisan ensimmäisellä match play -kierroksella.

Karsintaturnauksia on jäljellä kuusi, joista seuraava pelataan touko-kesäkuun vaihteessa Saksan St. Leon-Rotissa. Joukkue lyödään lukkoon elokuun puolivälin jälkeen käydyn Girls’ British Open Championshipin jälkeen. Hiltunen, 16, on ilmoittanut pääsyn Euroopan 12 pelaajan ryhmään kauden päätavoitteekseen.

Joukkueeseen valitaan kuusi pelaajaa suoraan ranking-pisteiden mukaan, loput kuusi nimetään kapteeni Mickey Walkerin harkinnan perusteella. Pistetilaston kärkipaikkaa pitää hallussaan Ranskan Lucie Malchirand, Suomen Ada Huhtala on 38:ntena.

Suomalaisista vain Minea Blomqvist-Kakko on osallistunut junioreiden Solheim Cupiin. Hän oli mukana peräkkäisinä vuosina Yhdysvalloissa (2002) ja Ruotsissa (2003) pelatuissa ensimmäisissä Euroopan ja USA:n välisissä tyttöjen haasteotteluissa.

Blomqvist-Kakko oli siivittämässä joukkuettaan menestykseen Bokskogens Golf Clubilla ottaen tuolloin voiton jokaisessa pelaamassaan ottelussa. Eurooppa on juhlinut yhdeksän kertaa käydyssä PING Junior Solheim Cupissa voittoa vain kahdesti, edellisen kerran Ruotsin Båstadissa vuonna 2007.

Lue seuraavaksi: Kerttu Hiltunen English Girls’ Openissa tyrmäävän ylivoimainen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje