26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Kenraaliharjoitus Coloradossa

Chris Kirk (vas.) johtaa Fed Ex Cupia, kun kaksi kilpailua on vielä jäljellä. Rory Mcilroy (oik.) on toisena. Kuva: Getty Images

Fed Ex Cupin kauden toiseksi viimeinen kilpailu BMW Championship käynnistyy torstaina illalla Suomen aikaa. Tulessa on cupin 70 parasta pelaajaa, joista enää 30 selviytyy Tour Championship -finaaliin.

Rankingin yhdeksän parasta pelaajaa on jo varmistanut paikkansa finaalissa, muiden paikka on omissa käsissä.

Rankingin 23 parasta pelaajaa on kuitenkin pisteissä niin hyvissä asemissa, että käytännössä häntäpää kilpailee 5–7 jäljellä olevasta paikasta. Neljän kierroksen mittaisessa kilpailussa ei ole cutia.

Mikäli peli ei Cherry Hillsissä kulje, saattaa Tour Championship jäädä haaveeksi monelta huipulta. Esimerkiksi Phil Mickelsonin ja hallitsevan Fed Ex Cupin voittajan Henrik Stensonin asema on erittäin tukala, eikä Graeme McDowellin, Charl Schwatrzelin tai Ernie Elsin tilanne ole paljon valoisampi.

Paitsi finaalipaikasta, kilpaillaan tulevana viikonloppuna paikasta cupin rankingin viiden parhaan joukossa. Kärkiviisikosta kuka tahansa vie voittamalla Tour Championshipin nimiinsä koko Fed Ex Cupin ja 10 miljoonan taalan voittobonuksen.

Rankingia johtaa yllätysnimi Chris Kirk, joka voitti sunnuntaina päättyneen Deutsche Bank Championshipin. Kirk ei ole ennen yltänyt 30 parhaan joukkoon Fed Ex Cupissa, mutta vuosi sitten hän oli lupaavasti 34.

Nyt tulossa on takuuvarmasti uran paras kausi, mutta harva uskoo Kirkin pystyvän roikkumaan mukana voittotaistelussa kauden kahdessa viimeisessä kilpailussa.

Miehen paineensietokyky on kovilla tulevina viikkoina, sillä kannoilla roikkuvat nimet ovat tuttuja kaikille golfia seuraaville, alkaen rankingissa toisena olevasta Rory McIlroysta.

Palkintorahaa Coloradossa on jaossa kahdeksan miljoonaa dollaria. Kilpailu alkaa torstaina kello 20.20 Suomen aikaa.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje