26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kenelle Gallian kukko kiekuu Pariisissa?

Kaksi kisaa tällä kaudella USA:ssa voittanut Matt Kuchar tähdittää Pariisin turnausta. Kuva: All Over Press

Euroopan kiertue kokoontuu tällä viikolla Pariisiin, jossa pelataan perinteinen Open de France -turnaus. Ranskan avointen voittoa puolustaa Marcel Siem, joka on viime aikoina nähty enimmäkseen PGA Tourin kilpailuissa.

Viimevuotinen turnaus oli tiukkaa vääntöä Siemin ja Francesco Molinarin välillä, saksalaisen vietyä voiton yhden lyönnin erolla.

Suomalaisittain kisaan suurta mielenkiintoa tuo Mikko Ilonen, joka on ET:n ansiolistalla seitsemäntenä hieman yli 800000 euron ansioillaan. Ilonen paransi asemiaan maanantaina päivitetyllä maailmanlistalla; tuore sijoitus on 68:s, Chris Woodin ja Padraig Harringtonin välissä.

Ilonen palasi voittoisan Tukholman turnauksen jälkeen kisakentille Irlannissa, jossa hän jäi niukasti 30 ensimmäisen ulkopuolelle. Lahtelainen jäi Irish Openissa omista tavoitteistaan, mutta oli tyytyväinen saatuaan pelata kaikki neljä kilpailukierrosta.

Ranskan avoimet mestaruuskilpailut ovat houkutelleet Pariisiin ison joukon nimekkäitä pelaajia. Vuoden 2018 Ryder Cup -kentällä pelattavassa kisassa ovat mukana mm. Luke Donald, MartinKaymer, Ian Poulter, Graeme McDowell, Paul Lawrie, Francesco Molinari ja Thomas Björn. Yleisömagneetteihin kuuluu myös Yhdysvaltain kiertueelta Eurooppaan visiitin tekevä Matt Kuchar.

Kisa-areena Le Golf National on rakennettu tasamaastoiselle maaseudulle lähelle Versailles’n palatsia. Vuonna 1990 avatun kentän suunnittelusta on vastannut Hubert Chesneau. Open de France -turnaus on pelattu vuodesta 1991 lähtien joka kerta Le Golf Nationalilla, kahta poikkeusta lukuun ottamatta.

Ranskan avoimet on vanhin Manner-Euroopan puolella pelattava kansallinen mestaruusturnaus. Ensimmäinen titteli meni isäntämaan Arnaud Massylle vuonna 1906. Hän voitti kisan vielä kolme kertaa, joista viimeisimmän 48-vuotiaana vuonna 1925.

Kisassa on jaossa tavallista suurempi palkintopotti, kolme miljoonaa euroa. Tästä ykkönen kuittaa tulevana sunnuntaina itselleen 500000 euroa.

Mukana olevista kovista nimistä ei ole vaikeaa hahmottaa suurimpia ennakkosuosikkeja. Mustasta hevosista käyvät ainakin Pablo Larrazabal ja Bernd Wiesberger. Neljänneksi Irlannissa sijoittunut Larrazabal voitti Ranskan avoimet vuonna 2008, joten Le Golf National istuu varmasti hyvin hänen pelityyliinsä. Espanjalainen on muutenkin keikkunut viime aikoina turnausten kärkipäässä, joten hänen voittonsa Pariisissa ei olisi kaikkein suurin yllätys.

Wiesberger on pelannut tällä kaudella tasapainoisesti, eikä hänen ole tarvinnut pakata tavaroitaan yhdessäkään turnauksessa 36 reiän jälkeen. Race to Dubai -listalla sijalla 38 oleva itävaltalainen on sijoittunut kolme kertaa viiden joukkoon; paras saavutus on Nordea Mastersin kolmas tila. Wiesberger oli Münchenin turnauksessa neljäs, joten melkoisen kuumasta pelaajasta on kysymys.

Lähde: ET

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje