26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Kehno avausväylä näytti suunnan päivälle – Tiger Woodsilla lattea ensimmäinen kierros Openissa

Tiger Woodsin otteet eivät vakuuttaneet Skotlannin St Andrewsissa käynnistyneessä Open Championshipissä. Kuva: Getty Images

Woodsilta vaaditaan perjantaina kovaa venymistä, jotta hänet nähdään myös viikonlopun kierroksilla.

Historia toisti itseään, kun torstaina alkaneen 150. Open Championshipin odotetuin ja seuratuin pelaaja Tiger Woods lipsautti lähestymisensä St Andrewsin Old Coursen helpolla ensimmäisellä reiällä viheriön edustalla olevaan Swilcan-puroon. Tuloksena oli vuoden 2015 turnauksen tapaan tuplabogey.

Kuten seitsemän vuotta sitten, asiat eivät muuttuneet kierroksen edetessä olennaisesti parempaan suuntaan. Woods käytti yli  kuusituntiseksi venyneeseen kierrokseen 78 (+6) lyöntiä, ja on 156 pelaajan joukossa jaetulla 146. sijalla.

Woods siirtyi tilanteeseen +5 tehtyään päivän toisen tuplaboginsa seitsemännellä reiällä. Tätä seurasi kierroksen paras vaihe parin ja kahden peräkkäisen birdien muodossa. Viimeiset kahdeksan reikää sujuivat yksi yli -tahdissa, eikä Woods päässyt jälkimmäiselläkään kenttäpuoliskolla vauhtiin, vaikka takaysi oli numeraalisesti paljon parempi.

”Pitkä ja hidas päivä. Minulla oli mahdollisuuteni kääntää kelkka, mutta en saanut sitä tehdyksi. Tämä oli ehkä korkein tulos, jonka saatoin pelata. Löin ykkösellä hyvän avauksen, joka päätyi keskelle tuoretta divottia (lyöntijälkeä). Löin siitä hyvän osuman, kunnes puuskittainen tuuli heitti pallon puroon.”

”Otin neljä tai viisi kertaa kolme puttia. En onnistunut griineillä: jätin putteja lyhyeksi, ja minulla oli vaikeuksia putata tarpeeksi lujaa”, 13 lyöntiä kärjestä oleva Woods sanoi.

Kentällä varoivaisen oloinen ja vakavailmeinen Woods vaikutti ikäistään vanhemmalta.

Woodsin puttiongelmat alkoivat jo harjoituskierroksilla. Hän sanoi lisänneensä ongelmia huonoilla vauhdeillaan.

”Löin pallon muutaman kerran hyvälle upotuspaikalle oikeisiin kulmiin, mutta sähläsin puteissa. En saanut mitään aikaan”, hän jatkoi pettyneenä.

Mutta jättivät vasta vuoden kolmatta turnaustaan pelaavan Woodsin muutkin osa-alueet paljon toivomisen varaa. Siinä missä hyväntuulinen Woods löi 58 harjoituspäivinä pelaamiensa reikien aikana runsaast hyviä lyöntejä, oli hän kilpailutilanteessa kaukana näistä tunnelmista. Kentällä varoivaisen oloinen ja vakavailmeinen Woods, 46, vaikutti ikäistään vanhemmalta, ja liikkuminen oli paikoin vaivalloista.

Uransa neljättä Open Championshipin voittoa ja 16. major-titteliään lähtemään tavoitelleen Tigerin pelikunto ja olemus eivät olleet torstain perusteella edistyneet sitten toissa viikon, jolloin hän oli mukana tähtigolfareiden näytösluonteisessa JP McManus Pro-Am-kilpailussa Irlannissa.

Jalan kuntoutumisen kanssa riittää edelleen työtä, eikä ole ollenkaan varmaa, tuleeko talvella 2021 pahasti siipeensä auto-onnettomuudessa saaneesta jalasta enää sellaista raajaa, jonka kanssa taistellaan isosta menestyksestä huipputurnauksissa.

Woodsilla on arvioidun karsintarajan tuntumassa olevin pelaajiin (par) matkaa viisi lyöntiä, joten häneltä vaaditaan lempikentällään melkoista venymistä jatkopaikan saavuttamiseksi. Kauden kahdessa aikaisemmassa kilpailussa, Masters Tournamentissa ja PGA Championshipissä hän selvitti karsinnan, mutta jätti jälkimmäisessä viimeisen kierroksen pelaamatta rasituksen vuoksi.

”Minun on pelattava huomenna tulos 66 omatakseni mahdollisuudet (jatkoon). Kaverit pystyivät siihen tänään, ja se on myös minun velvollisuuteni”, Woods pohdiskeli.

Open Championshipin kärjessä avauspäivän jälkeen on Cameron Young (-8). Pohjois-Irlannin Rory McIlroy (-6) kärkkyy kahden lyönnin päässä yhdysvaltalaisesta.

Lue seuraavaksi: Yhä vaikeasti liikkuvan Woodsin otteet eivät säväyttäneet tähtipelaajien ja julkkisten pro am -turnauksessa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)