26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kauden avauskisa eteläafrikkalaisten heiniä?

Louis Oosthuizen odottaa toiveikkaana Africa Openin starttia. © Getty Images

Kun Luke Donaldia juhlittiin vain vajaa kuukausi sitten vuoden 2011 kuninkaana Euroopan kiertueella, on uusi uljas 50 kisan rupeama odottamassa jo alkamistaan. Torstaina käynnistyvän kauden ensimmäisen turnauksen, Africa Openin voittoa puolustaa Louis Oosthuizen.

Vahvasti eteläafrikkalaisväritteisen pelaajalistan ennakkoon vahvimpia nimiä ovat mm. GeorgeCoetzee, Jaco Van Zyl, Jbe Kruger sekä Branden Grace. Kotiyleisön odotukset lienevät silti korkeimmalla Oosthuizenin ja Retief Goosenin suhteen. Jälkimmäinen oli Africa Openin ykkönen kolme vuotta sitten.

Oosthuizen ei häikäissyt otteillaan viime vuonna voittoisan Africa Openin jälkeen. US Openin 9:s sija oli pitkään ainoa Top 10 -sijoitus, kunnes hän löysi loppukaudeksi vahvan vireen. 29-vuotias major-voittaja ei sijoittunut viidessä viimeisessä kisassaan kertaakaan kahdeksan parhaan huonommalle puolelle.

”On aina hienoa puolustaa turnauksen voittoa. Toivottavasti viikko sujuu mutkitta, enkä saa liian aikaista komennusta kotiin”, Oosthuizen sanoi, viitaten pariskunnan toisen lapsen pian synnyttävään Nel-Mare-vaimoonsa.

Mikäli golfissa tunnettaisiin työvoitto, voisi sunnuntaina olla Coetzeen vuoro nostella palkintopystiä päänsä yläpuolella. Huolimatta Race to Dubai -listan korkeasta sijoituksestaan (26:s) kaudella 2011, on viime vuonna lähes miljoona euroa tienanneen Coetzeen voittotili ET:llä yhä avaamatta.

Pretoriasta kotoisin oleva Coetzee osoitti viime kaudella potentiaaliaan sijoittumalla neljässä turnauksessa kolmanneksi. Lähimpänä voittoa hän oli Johnnie Walker Championshipissä, jonka uusinnassa Thomas Björn oli kuitenkin vahvempi.

”Olin pari kertaa lähellä voittoa viime kaudella, joten uskon että se (voitto) on vain ajan kysymys”, 25-vuotias Coetzee sanoi. ”Aion olla tänä vuonna hieman terävämpi. Kausi alkaa täydellisesti, mikäli pääsen East Londonissa voittajien kirjoihin.”

George

George Coetzee uskoo ET-uransa ensimmäisen voiton tulevan pikapuoliin. &copy Getty Images

Vaikka Coetzee ei ole sanottavammin menestynyt kahdessa edellisessä Africa Openissa (28:s ja 71:s), ei hän aseta tälle tosiasialle sen suurempaa painoarvoa: ”Kehityin viime vuonna pelinsuunnittelussa ja opin paremmin lukemaan kenttiä. Juuri tällä osa-alueella olen epäonnistunut East Londonilla.”

Myös Van Zyl pelasi kelvollisesti viime kaudella: tästä käyvät vakuutena mm. Omega European Mastersin kolmas ja Hassan II Trophyn toinen sija. Kotitantereella pelattujen Alfred Dunhill Championshipin ja Africa Openin Top 4 -sijoitukset nostavat hänet ehdottomien voittajasuosikkien joukkoon tämän viikon turnauksessa.

”Kova kisa on tiedossa, kentällä on paljon voittajia ET:ltä ja Sunshine Tourilta. Jokainen haluaa näyttää parastaan heti kauden alkuun”, Van Zyl pohdiskeli.

Africa Openissa nähdään kolme viime kaudella ET-turnauksen voittanutta pelaajaa: SSPChowrasia (Avantha Masters), Thomas Aiken (Espanjan avoimet) sekä Garth Mulroy (Alfred Dunhill Championship).

Muita kisassa mukana olevia mielenkiintoisia nimiä ovat mm. ”sarjanousun” Challenge Tourilta tehneet lupaukset Tommy Fleetwood ja Andrea Pavan sekä pitkän loukkaantumistauon jälkeen paluun tositoimiin tekevä Peter Hedblom. Myös jalkavammasta toipunut Roope Kakko nähdään ensimmäisen kerran kilpakentillä yli seitsemään kuukauteen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje