26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Sami Välimäki taisteli hienosti Eastern Capen käsittämättömässä tuulessa

Sami Välimäki viihtyi torstaina St. Francis Linksin vaativissa olosuhteissa. Kuva: Getty Images

Kierroksen keskivaiheille osunut tehohetki ei siivittänyt Kalle Samoojaa toivottuun onnistumiseen.

Sami Välimäki palasi kuukauden kisatauon jälkeen tositoimiin Etelä-Afrikan Eastern Capessa alkaneessa DP World Tourin kilpailussa. Pitkä paussi ei näkynyt Välimäen otteissa, sillä hän jakaa SDC Championshipissä 18 reiän jälkeen mukavasti yhdeksättä sijaa.

Tuloksen 70 (-2) pelannut Välimäki teki torstain kierroksella kuusi birdieä ja neljä bogia. Hän oli erityisen tehokkaana St. Francis Links -kentän par-viitosilla, joilla syntyi puolet päivän birdie-saaliista.

”Hyvä kierros tänään! Löin hyvin palloa tuulessa, ja onnistuin tekemään kunnollisen määrän birdiejä. Tuuli oli ihan käsittämättömän kova”, kiertueen Race to Dubai -listalla kuudentena oleva Välimäki sanoi.

Välimäki on turnauksen kärkipaikkaa jakavia, Ranskan David Ravettoa ja Norjan Kristian Krogh Johannessenia kolme lyöntiä perässä.

Siellä oli sellainen neljän mailan tuuli.

Kalle Samoojan kierros sujui aaltoilevasti. Parhaat hetket osuivat kentän keskivaiheille, jossa hän pelasi neljä reikää neljä alle parin. Näiden lisäksi hänelle kirjattiin viisi bogia, joten tulos, 73, painui lyönnin verran plussan puolelle.

Samooja on 50. sijaa jakavien joukossa.

”Vähän oli ruosteinen lähipeli tänään, muuten oli meno ihan jees melkoisessa myrskyssä. Siellä oli sellainen neljän mailan tuuli. Aika haastavaa oli, mutta jotenkin pysyi peli hallussa”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Tapio Pulkkaselle ja Mikko Korhoselle päivä oli tuskainen. Suurimmat murheet ensin mainitulle tuotti 77 lyönnin kierroksella kolme tuplabogia. Pulkkanen on sijalla T111, ja näillä näkymin jatkopaikkaan vaaditaan perjantaina kuutosella alkava tulos.

Pitkin alkukautta takkuillut Korhonen käytti kierrokseensa kaksi lyöntiä Pulkkasta enemmän. Synkin hetki osui päivän toiseksi (kentän kahdeksannelle) viimeiselle reiälle, jossa hän teki tuplaparin. Kauden viides karsiutuminen on sijaa 133 jakavalla Korhosella enemmän kuin lähellä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje