26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kärkisijat pakenemassa suomalaisilta – tukevassa johdossa Vierumäellä jatkava Helligkilde säväytti holarillaan

Antti-Jussi Lintunen vastasi suomalaisittain kovimmasta tuloksesta perjantaina. Kuva: Chattanooga Mocs

Amatööri Antti-Jussi Lintunen nousi Vierumäki Finnish Challengen puolivälissä parhaaksi suomalaiseksi.

St. Laurence Golfia edustava Antti-Jussi Lintunen nousi yllättäen parhaaksi suomalaiseksi perjantaina Vierumäellä jatkuneessa Challenge Tourin kilpailussa. Amatööristatuksella pelaava Lintunen käytti kisan toiseen kierrokseen 68 lyöntiä ollen Vierumäki Finnish Challengen puolivälissä kokonaistilanteessa kuusi alle.

Sijaa 28 jakava Lintunen teki kierroksellaan viisi birdieä ja yhden bogin. Paras vaihe osui etuysin alkuun, 10. reiältä startanneen Lintusen tehtyä reikien 3–5 (kentän 12–14) aikana kolme peräkkäistä birdieä.

University of Tennesseessä yliopistogolfia pelaava – ja kaksi college-kisan voittoa viime lukuvuotena ottanut – Lintunen on turnauksen kärjessä jatkavaa Marcus Helligkildeä (-16) kymmenen lyöntiä perässä. Top 10:een on kuitenkin kohtalainen näköyhteys, sillä kymmenettä sijaa jakavat pelaajat ovat kolmen lyönnin päässä.

Lintunen oli nostamassa Suomea takaisin ykköstasolle Estonian Golf & Country Clubilla Virossa kuukausi sitten pelatussa voitokkaassa miesten 2. divisioonan EM-joukkueturnauksessa. Hän saavutti myös hopeaa heinäkuussa Master Golfissa käydyissä lyöntipelin SM-kilpailuissa.

Muista suomalaisista jatkokierroksille etenivät 37. sijaa jakavat Matias Honkala ja Roope Kakko (-5) sekä sijalla T45 oleva Oliver Lindell (-4). Vierumäen kilpailun kolme vuotta sitten voittaneen Kim Koivun ja Rasmus Karlssonin (-2) kohtaloksi koitui karsiutua viikonlopun kierroksilta ensimmäisten joukossa.

Vierumäki Finnish Challengen avauspäivänä tuloksen 61 hurjastellut Helligkilde näytti jatkavan perjantaina siitä mihin torstaina jäi. Cooke-kentän ykkösellä tulleen birdien jälkeen oli neljän reiän ajan rauhallisempaa, kunnes alkoi jälleen tapahtua. Hän iski etuysin loppuun sarjan: birdie- hole in one-birdie-birdie käyttäen ensimmäiseen yhdeksikköön 30 lyöntiä.

Tuloksen 67 pelannut Helligkilde ei kuitenkaan saanut toisella kenttäpuoliskolla erityisempää aikaiseksi, ja lopulta 14. reiän bogey jäi sisääntulon ainoaksi parista poikenneeksi reikätulokseksi.

Yamahan moottoripyörän holaristaan palkinnoksi saanut tanskalainen säilytti kolmen lyönnin etumatkansa kakkostilaa edelleen hallussaan pitävään Todd Clementsiin (-13) sekä englantilaisen seuraksi samalle sijalle nousseeseen Ruotsin Jesper Kennegårdiin. Jälkimmäinen vastasi päivän kovimmasta tuloksesta, 65, jaetulle 10. sijalle kirineen Englannin Joe Longin kanssa.

Kilpailun karsintarajaksi muodostui -3, jonka selvitti 71 pelaajaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje