26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Karina Kukkonen avauspäivän pirtein suomalainen LET:n karsintafinaalissa

LET:n karsinnat pelataan nyt totutun joulukuun sijaan tammikuussa. Kuva: Tristan Jones/LET

Kilpailun 20 parasta saa kortin ensi kaudeksi naisten Euroopan kiertueelle.

Kaikkiaan 120 naista aloitti keskiviikkona urakkansa Espanjan Cartagenssa pelattavassa Ladies European Tourin karsintafinaalissa. Suomalaisittain parhaasta tuloksesta avauspäivänä vastasi Karina Kukkonen, joka löi Real Golf La Manga Clubin North-kentällä tuloksen 72 (+1). Hän teki kierroksellaan kolme birdieä, kaksi bogia ja yhden tuplabogin.

Kukkonen jakaa 18 reiän jälkeen 20. sijaa ollen niukasti niiden pelaajien joukossa, jotka saavat viisipäiväisen karsintakilpailun jälkeen paikan kiertueelle. Matka on kuitenkin pitkä, ja tulokset ovat ensimmäisen kerran vertailukelpoisia, kun kaikki kilpailijat ovat pelanneet kertaalleen molemmat kisakentät.

Turnauksessa on mukana neljä suomalaista, joista Kukkonen ja North-kentällä tuloksen 75 (+4) pelannut Jenna Mäihäniemi (T74) tulivat karsintahuipennukseen viimeviikkoisen esikarsintakilpailun kautta. Tiia Koivisto (T59) käytti South-kentällä pelaamaansa kierrokseen 76 (+3) lyöntiä, tahmeasti aloittaneen Niina Liiaksen (T114) tulos samalla kentällä oli 82.

Karsintafinaalin viisi parasta saavat kaudeksi 2020 kattavan pelioikeuden eli kategorian 5c. Sijoille 6–20 yltäneille on luvassa hieman rajoitetumpi kategoria, 8a.

Kilpailussa on mukana paljon kokeneita LET-voittajia ja nousevia nuoria pelaajia. Pokaalia ovat naisten Euroopan kiertueella päässeet nostelemaan muun muassa Solheim Cupissakin esiintynyt Becky Brewerton, Amy Boulden, Isabelle Boineau, Anne-Lise Caudal ja Valentine Derrey.

Naisten Euroopan mestaruuden voittanut Alice Hewson, 22, hankki jo paikan USA:n kakkoskiertueelle, Symetra Tourille, mutta jahtaa nyt LET:n korttia voidakseen kilpailla jatkossa Atlantin molemmin puolin. Amatöörikentillä hyvää jälkeä tehneistä pääsyä LET:n kisa-areenoille tavoittelevat muun muassa Pia Babnik ja Leonia Harm.

Karsintafinaalissa eniten pelaajia on Englannista, yhteensä 24. Ruotsalaisia on 17 ja ranskalaisia 15. Mukana on kilpailijoita 29 eri maasta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje