16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Kapteeni Wikström joukkoineen kolme lyöntiä kärjestä LET-kiertueella

Ursula Wikström alitti torstaina Centrurion Clubin kentän parin yhdellä lyönnillä. Kuva: Trust Golf

Ursula Wikström on avauspäivän jälkeen paras suomalainen myös Lontoon turnauksen yksilökisassa.

Ursula Wikströmin kipparoima nelikko aloitti urakkansa mukavasti Lontoossa Centurion Clubilla käynnistyneessä kauden toisessa Aramco Series -kilpailussa. Ryhmä on joukkuekisassa 18 reiän jaetulla viidennellä sijalla tilanteessa -13.

Wikström käytti kierrokseensa 72 (-1) lyöntiä, ja hänen panoksensa oli keskeisessä roolissa joukkueen reikäkohtaisissa tuloksissa. Suomalaisen joukkueeseensa valitsema Julia Engström pelasi tuloksen 75, kuten myös ryhmään arvonnan kautta tullut Maria Hernandez.

Pro am -henkisessä turnauksessa neljäntenä jäsenenä joukkueissa on amatööripelaaja, joka kilpailee omalla tasoituksellaan. Joukkueen tulokseen otetaan kaksi parasta tulosta kultakin reiältä.

Team Wikström on joukkuekisan kärjessä olevia Team (Anne) Van Damia ja Team (Linnea) Grantia kolme lyöntiä perässä. Van Dam aloitti yksilökilpailun tuloksella 69, jolla hän jakaa neljättä sijaa. Viime viikolla DP World Tourin ja LET:n yhteiskisan voittaneen Linn Grantin joukkueen syömähammas oli toinen ruotsalainen Sofie Bringner, joka on henkilökohtaisen turnauksen kärjessä tuloksellaan 66.

Wikström on yksi alle -tuloksellaan jaetulla 24. sijalla muun muassa Grantin kanssa. Eroa Bringneriin on kuusi lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje