5.12.–12.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][10]
KilpailuaSuomalaista

5.12.–12.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][10]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Kalle Samooja esitti päivän parhaalla tuloksella jättimäisen nousun

Kalle Samooja loisti European Mastersissa lauantaina. Kuva: Getty Images

Ryder Cup -spekulaatiot käyvät kuumana sunnuntaina.

Kalle Samooja (-11) oli rautaisessa vedossa Sveitsin Crans Montanassa meneillään olevan DP World Tourin kilpailun kolmannella kierroksella. Hän pelasi European Mastersissa lauantain kovimman tuloksen, 64, ja kapusi hienosti jaetulle seitsemännelle sijalle.

”Sehän oli varsin mallikas nykäisy aamutuimaan. Kierros lähti aika kivasti liikkeelle”, noin 25 pykälää tuloslistalla noussut Samooja kertoi tiedotteessa.

Hän oli lennossa kierroksen alkupuolella tehden Crans-sur-Sierre Golf Clubin kentän 10. reiällä jo päivän viidennen birdiensä. Samooja ei saanut seuraavalla reiällä alle 2,5-metristä par-puttia sisään, mutta kuittasi kierroksen ainoan virheensä komeasti takaysin puolivälissä tulleella eaglella.

”Upposi hyvä bonus-eagle vähän kauempaa”, hän iloitsi 16 metrin etäisyydeltä reikään pyöräyttämäänsä puttiaan.

Toisella samanlaisella kierroksella Samooja olisi mitä ilmeisimmin mukana sunnuntaina Sveitsin turnauksen voittotaistelussa.
”Eiköhän sitä päästä hyvällä kierroksella huomenna voitosta vääntämään”, Samooja pohdiskeli.

Hän on kilpailun kärjessä jatkavaa Matt Fitzpatrickia (-15) neljä lyöntiä perässä.

Samooja karsiutui kahdella edellisellä Sveitsin visiitillään, mutta oli vuonna 2019 lähellä voittoa. Tuolloin hän oli yksi uusintaan edenneistä viidestä pelaajasta, joista Sebastian Söderberg veti pisimmän korren.

Tapio Pulkkanen (+5) aloitti kolmannen päivän hyvin oltuaan kierrostaan ulosmenon jälkeen kaksi alle. Toinen kenttäpuolisko sujui murheellisesti 42 lyönnillä, ja hän putosi tuloksen 75 myötä jaetulle 71. sijalle.

Kilpailun kolmas suomalainen, Sami Välimäki ei selviytynyt jatkokierroksille.

Fitzpatrick saa sunnuntain kärkiryhmään seurakseen Skotlannin Connor Symen (-13). Kymmenen minuuttia aikaisemmin finaalikierrokselle starttaa Symen kanssa kakkostilaa jakava ruotsalaiskaksikko Ludvig Aberg ja Alexander Björk.

Jälkimmäiselle kävi harvinainen kömmähdys nostaessaan pallon ylös nelosväylällä ennen toista lyöntiään. Kilpailun kahdella ensimmäisellä kilpailussa oli voimassa siirtosääntö, mutta ei enää lauantaina.

Yhden lyönnin rangaistuksen saanut Björk pelasti kuitenkin parin iskettyään lähestymisensä par-nelosella lipun viereen.

European Masters päättää Euroopan Ryder Cup -karsinnan. Paikkansa joukkueeseen ovat jo varmistaneet Jon Rahm (EP), Rory McIlroy (EP), Viktor Hovland (WP) ja Tyrrell Hatton (WP). Jaossa on siis vielä kaksi suoraa paikkaa ja kuusi villiä korttia.

Matt Fitzpatrick on lähellä ottaa Tommy Fleetwoodin nenän edestä viimeisen paikan maailmanlistan pisteiden kautta, joskin kumpi tahansa olisi käytännössä varmuudella yksi kapteeni Luke Donaldin villi kortti -valinnoista. Viimeisestä Euroopan pistelistalta avautuvasta paikasta kamppailevat Robert MacIntyre, Yannik Paul ja Adrian Meronk.

Edellä mainittujen ohella valintaspekulaatioissa tiukimmin lienevät Sepp Straka, Shane Lowry, Justin Rose, Victor Perez, Nicolai Højgaard sekä Ludvig Åberg.

Suomalaisten lähtöajat neljännellä kierroksella (Suomen aikaa):

08.29 Tapio Pulkkanen − Aaron Cockerill CAN
13.55 Kalle Samooja − Oliver Bekker RSA

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)