16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Kaksi suomalaista cut-rajan yläpuolella LET:n Dubain finaalissa

Elina Nummenpää teki Emirates Golf Clubilla keskiviikkona kaksi bogia ja kaksi birdietä. Kuva: Tristan Jones/ LET.

Suomalaisnaisten kilpailu Ladies European Tourin kauden finaalissa Dubaissa alkoi keskiviikkona hitusen kangerrellen. Kisan viidesta suomalaisesta kolme jäi vielä keskiviikkona karsintarajan alapuolelle, mutta kaikki säilyttivät mahdollisuudet selviytyä jatkoon torstaina.

Elina Nummenpää on parhaana suomalaisena sijalla T33 tuloksella par (72). Toisena suomalaisena cut-rajan paremmalla puolella on Minea Blomqvist-Kakko. Hän teki tuloksen +2 yhden birdien ja kolmen bogin myötä.

”Putteja tuli tänään 34. Saisi lyödä lähemmäksikin huomenna parempiin birdie-paikkoihin. Griiniosumia 14, mutta etenkin wedgeillä olisi saanut antaa parempia paikkoja. Huomenna sitten!” Minni viestitti.

Hyvän kauden pelannut Ursula Wikström oli pitkään kisassa kelpo asemissa. Ulosmenon jälkeen vantaalainen oli kierrostaan kaksi alle, mutta kierroksen jälkimmäinen puolisko vaati viisi lyöntiä yli parin ja lopulta tulokseksi merkittiin kolme yli (75). Wikströmin kierros päättyi ikävästi triplabogiin.

”En taas äkkiseltään muista, milloin viimeksi olisin lyönyt palloa yhtä huonosti kuin tänään koko päivän löin. Myöskään en griineillä saanut nopeudesta kiinni. Viimeisellä löin kakkoslyönnin veteen, ei siinä mitään sen kummallisempaa stooria ole”, Wikström kommentoi kierrostaan.

Samalla sijalla T71, lyönti cut-rajan alapuolella Wikströmin kanssa ovat myös Noora Tamminen ja Linda Henriksson.

Henrikssonin kierros lähti yskähdellen liikkeelle ja hän oli viiden ensimmäisen väylän jälkeen viisi yli. Loppukierroksen aikana hän kuitenkin pystyi vuolemaan tuloksestaan kaksi lyöntiä pois ja pitämään yllä toiveen jatkopaikasta.

Myös Noora Tammisen kortissa tuloksellisesti heikoin jakso osuu kentän alkupään väylillä, Tamminen teki bogit väylille 1–3, ja kokonaisuutena etulenkki oli keskiviikkona tulosten valossa merkittävästi takaosaa vaikeampi.

Kisan kärkipaikan ottivat tuloksella -6 (66) Englannin Liz Young ja Espanjan Carmen Alonso.

Torstaina suomalaiset Elina Nummenpäätä lukuun ottamatta lähtevät liikkeelle ns. iltapäiväryhmissä, kuitenkin ennen klo 10.15–10.35 Suomen aikaa.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)