26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kakon finaalihaaveet mutkistuivat – Ruuska taistelemassa tiensä jatkoon

Roope Kakko ei ollut parhaimmillaan Gironan CT-kilpailun toisella kierroksella. Kuva: Getty Images

Roope Kakon on käytännössä pelattava kaksi huippukierrosta, jotta hänet nähdään Challenge Tourin finaalissa.

Roope Kakko (-1) ei onnistunut toivotulla tavalla Espanjan Gironassa meneillään olevan haastajakiertueen turnauksen toisella kierroksella. Hän pelasi Challenge Costa Brava -kilpailussa tuloksen 74, ja on pudonnut top 10:n tuntumasta jaetulle 29. sijalle.

Toinen kierros jouduttiin keskeyttämään keskiviikkona pimeyden vuoksi, sillä kisan läpiviemistä on hidastanut avauspäivän aamuna tuntikausia Emporda Golfin kenttää verhonnut sumu.

Kakko jatkoi peliään torstaina 14. reiältä, ja hänelle kirjattiin kierroksella vielä kaksi bogia. Espoolainen olisi tarvinnut loppurei’ille terävämmän esityksen, sillä ilman kovaa sijoitusta hänellä ei ole asiaa marraskuun alussa pelattavaan CT-finaaliin.

Viidettä sijaa jakavat pelaajat ovat parhaillaan viisi lyöntiä Kakkoa edellä, ja tähän ryppääseen hänen olisi noustava säilyttääkseen toiveet finaalipaikasta. Se edellyttää käytännössä kahta huipputulosta jälkimmäisillä kierroksilla.

Tämän hetken ennuste povaa Kakolle Challenge Tourin rankingissa sijaa 54, kun 45 parasta jatkaa kauden viimeiseen turnaukseen.

Lauri Ruuska pelasi toisen kierroksensa loppuun jo keskiviikkona. Tulos 69 nosti hänet tilanteeseen +1, ja se on riittämässä jatkoon. Kisan kolmas suomalainen, Matias Honkala, on pelannut toista kierrosta 16 reikää. Honkala on jäänyt cut-rajasta neljä lyöntiä, joten hänen urakkansa on päättymässä karsiutumiseen.

Kilpailun kärjessä on Portugalin Ricardo Gouveia (-10), jolla on kahden lyönnin johto Ranskan Frederic Lacroixiin. Molemmat ovat jo varmistaneet nousun ensi kaudeksi European Tourille, jonne saa kortin rankingin 20 parasta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje