Roope Kakko (-7) teki näyttävän nousun Kazakstanissa sunnuntaina päättyneessä Challenge Tourin kilpailussa. Hän löi kiertueen rahakkaimpiin kuuluvan Kazakhstan Openin finaalikierroksella päivän toiseksi kovimman tuloksen 66 ja kiipesi lopulta seitsemännelle tilalle.
Kakko teki sunnuntaina yhden eaglen, viisi birdietä ja yhden bogin. Viimeisen kolmen reiän venytys oli hieno, sillä espoolainen pelasi ne yhteensä neljä alle.
Italian tuleviin tähtipelaajiin kuuluva Andrea Pavan jakoi Kakon kanssa seitsemättä sijaa. Pavan on Challenge Tourin rankingissa toisena, pelaten varmuudella ensi kaudella ”sarjaporrasta” ylempänä.
Kakon mainio esitys osui tärkeään paikkaan, sillä hän sai kaivettua Kazakhstan Openista 12 000 euroa palkintorahaa. Tämä merkitsi sitä, että espoolainen nousee kiertueen rankingissa sijalle 16, kun 15 ensimmäistä tulee saamaan kauden päätteeksi pelioikeuden Euroopan kiertueelle. Kakko on koonnut CT:llä 14 turnauksessa yhteensä 57 675 euron tienestit.
Kazakhstan Openin voitti ylivoimaisesti Johan Carlsson. Ennen tämän viikon kisaa rankingissa sijalla 39 ollut ruotsalainen varmisti 64000 euron ykköspalkinnollaan paikkansa ET:lle kaudeksi 2014.
Kakkostilaa jakaneet Adrian Otaegui, Duncan Stewart ja Tyrrell Hatton hävisivät Carlssonille seitsemällä lyönnillä.
Challenge Tour jää nyt vajaan kuukauden mittaiselle tauolle. Seuraava kilpailu pelataan Kiinassa ja tämän jälkeen ovat vuorossa peräkkäisinä viikkoina Omanin ja Dubain turnaukset. Näissä kolmessa kisassa on jaossa yhteensä yli 800 000 euron palkintorahat.
Marko Kuivasaari