26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kakko puristi jatkokierroksille – Lindellin jatkohaaveet sulivat viheriölle

Roope Kakon pelit jatkunevat Kapkaupungissa myös kahdella seuraavalla kierroksella. Kuva: Getty Images

Roope Kakolle jatkopaikka olisi erityisen tärkeä paremman pelituntuman löytymiseksi.

Roope Kakko (par) rutisti Etelä-Afrikan Kapkaupungissa meneillään olevan Challenge Tourin kilpailun toisella kierroksella kaksi lyöntiä avauspäivää kovemman tuloksen. Se on viemässä hänet viikonlopun peleihin myös kauden toisessa haastajakiertueen turnauksessa.

Tuloksen 71 pelannut Kakko aloitti perjantaina ensimmäisen kierroksen tapaan luotettavasti. Hän nousi kahden par-viitosella tekemänsä birdien ansiosta kokonaistilanteeseen yksi alle, mutta ei saanut pidettyä korttiaan ”puhtaana” loppuun saakka.

Kierroksen viimeinen kolmannes sisälsi kaksi bogia, joiden välissä syntynyt päivän kolmas birdie on osoittautumassa jatkon kannalta äärimmäisen tärkeäksi onnistumiseksi.

”Kaksi aika erilaista päivää. Eilen nousi tuuli melkoisen kovaksi iltapäivällä. En päässyt kuskin paikalle oikein missään vaiheessa, mutta puttasin kaikki sisään. David Feherty sanoisi, että: players putting for pars it’s like dogs chasing cars. It ain’t gonna last. Ja niinhän siinä kävi mulle eilen”, Kakko sanoi.

”Toisella kierroksella päästiin (pelaamaan) melko tyyneen etuysi ja takaysillä (tuuli) vähän nousi. Tänään en saanut sitten mitään sisään.”

Tässä vaiheessa sijaa 56 jakavalle Kakolle pääsy viikonlopun kierroksille olisi tärkeää, sillä paras pelituntuma on vielä hieman hakusessa.

”Toivon mukaan saa vielä pelata, koska kyllä tässä hommia on pelissä. Lähtölinjat pitäisi saada kuntoon ja mielellään oikean kierteenkin saisi aikaan silloin tällöin. Hommia riittää ja tarvitsen peliä sekä erilaisia tilanteita kentällä. Oikotietä onneen ei ikävä kyllä tässäkään ole.”

Niin ikään tuloksen 71 Royal Cape Golf Clubin kentällä pelannut Oliver Lindell (+1) käytti torstain kierrokseen lyönnin verran Kakkoa enemmän, ja saman verran näyttäisi jäävän uupumaan jatkopaikasta.

Etuysin kaksi birdieä ja seitsemän paria lupasivat hyvää, mutta heti toisen kenttäpuoliskon (1–9) alussa tulleet kaksi bogia toivat mutkia matkaan. 10. tiiltä kierrokselle lähtenyt Lindell kuittasi vielä lopussa kaksi birdieä, mutta toiseksi viimeisen reiän bogey oli jatkopaikan kannalta kirvelevä takaisku.

”Ihan hyvää peliä tänään. Sain muutaman putinkin sisään, mutta valitettavasti jokainen parimetrinen putti meni ohi rei’illä 17, 18, 1 ja 2. Siitä syystä tulee nyt vapaa viikonloppu”, parhaillaan sijaa 71 jakava Lindell sanoi.

Cape Town Openin kärkeen on siirtynyt perjantaina etuysin 29 lyönnillä pelannut ja 12 ensimmäisen reiän jaksoon yhdeksän birdieä tehnyt Jeong weon Ko (-9). Kisan toistaiseksi kovimman tuloksen (64) iskeneellä ranskalaisella on lyönnin etumatka Australian Daniel Hillieriin sekä toista kierrostaan seitsemän reikää pelanneeseen Tanskan Niklas Norgaard Mølleriin (-7).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje