16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kakko yhdeksäntenä Madeiralla

Roope Kakko jatkaa hyvistä asemista Madeiran kisan toiselle kierrokselle. Kuva: All Over Press

Roope Kakko suoriutui mallikkaasti torstaina käynnistyneen Madeira Islands Openin ensimmäisellä kierroksella. Espoolainen pelasi tuloksen 70, mikä oikeuttaa 18 reiän jälkeen yhdeksänteen tilaan. Kakon kanssa saman tuloksen löi peräti 14 pelaajaa, mukaan lukien SörenHansen, Peter Whiteford ja Thomas Levet.

Kakon avauskierros sisälsi neljä birdietä ja kaksi bogia. Birdieistä yhtä lukuun ottamatta kaikki tulivat par-viitosilla.

Mikko Korhosen kierros sujui par-tahdissa. Kolme birdietä ja kolme bogia tehnyt Korhonen oli torstain antiin tyytyväinen. ”Päivä oli osaltani hyvä. Pari vinoa avausta tuli lyötyä, samoin missasin kaksi lyhyttä puttia. Tuuli oli melko kovaa, scoreen olen tyytyväinen. Kun saan perjantaina vähän terävöitettyä peliäni, niin tulos paranee reilusti”, Korhonen sanoi.

Kisan kolmas suomalainen Peter Erofejeff löi tuloksen 75, ollen sijalla 103.

Madeira Islands Openin kärjessä on Llyod Saltman (64). Britti Richard Bland on skotlantilaista kaksi lyöntiä jäljessä. Mark Tullo, Craig Lee sekä Joakim Lagergren jakavat kolmatta sijaa tuloksellaan 67.

Muita kuutosella alkavan tuloksen pelanneita olivat Ross McGowan (68), Jarmo Sandelin (69) ja Max Glauert (69).

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje