22.–29.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][27]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kakko ja Lindell top 10:stä Espanjan CT-kisan kolmanteen päivään

Roope Kakko sai toisen kierroksen puolivälissä hengen päälle. Kuva: Getty Images

Myös Alex Hietala ja Ilari Saulo ylsivät karsintarajan yläpuolelle.

Roope Kakko kohensi tuntuvasti otteitaan Cadizissa Espanjassa jatkuneessa Challenge Tourin kilpailussa. Hän pelasi turnauksen toisella kierroksella tuloksen 68, ja kiipesi 22 pykälää jaetulle kymmenennelle sijalle.

Kokonaistilanteessa -5 oleva Kakko teki avauspäivän tapaan kierroksellaan yhden eaglen. Tämän lisäksi hänelle kirjattiin Iberostar Real Club de Golf Novo Sancti Petri -kentällä kolme birdieä ja yksi bogey. Kaikki parin alittaneet reikätulokset tulivat par-viitosilla.

”Vähän nihkeä etuysi tänään, en oikein päässyt paikoille. Sitten kympillä sain yhden hyvän svingin, minkä jälkeen tarjosin hyviä paikkoja itselleni”, Kakko sanoi.

”Täytyy yrittää jatkaa huomenna siitä mihin tänään jäi. Kärkimiehen tekemistä ei voi kuin ihailla, -14 on tuolla järkyttävän kova tulos”, hän sanoi antaen tunnustusta yhdeksän lyöntiä edellään olevalle Belgian Kristof Ulenaersille.

Ensimmäisen kierroksen paras suomalainen Oliver Lindell on Challenge de Cadiz -kilpailun puolivälissä Kakon tavoin tilanteessa viisi alle. Hän teki perjantaina viisi birdieä, mutta joukkoon mahtui myös kaksi bogia ja yksi tuplabogey.

”Ihan hyvä päivä taas, hyvin kasasin vitosväylän jälkeen. Löin keskelle väylää rautakakkosen ja pallo jäi puuhun − ja se vitosväylän puu on vielä sellainen, että 100 pallosta ehkä yksi tai kaksi jää siihen. Mutta muuten ihan stediä tekemistä, ja vikalla upposi vielä kunnon norsu palkkioksi hyvästä päivästä”, Lindell kertoi.

Ilari Saulo ja Alex Hietala menivät viimeisten joukossa jatkoon 36 reiän tuloksellaan par. Hietala esitti hyvän kirin käytettyään perjantain kierrokseen 69 lyöntiä. Saulon toisen kierroksen tulos oli torstain tapaan 72.

Antti Ahokkaan (+6), Lauri Ruuskan (+6), Kim Koivun (+7) ja Matias Honkalan (+8) tie kilpailussa nousi pystyyn kahden kierroksen jälkeen.

North Texasin yliopistojoukkueessa college-golfia pelanneella Kristof Ulenaersilla on kärjessä neljän lyönnin etumatka Saksan Hurly Longiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje