16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kakko ja Ilonen paransivat tahtiaan Tukholmassa

Roope Kakko pelaa Tukholmassa hyvää turnausta. © Getty Images

Roope Kakon ja Mikko Ilosen nousujohteiset peliesitykset jatkuivat torstaina. Molemmat ovat vain pienen välimatkan päässä kärkisijoituksista, kun Tukholmassa pelattava Nordea Masters on edennyt puoliväliin. Kakko (-6) on kisassa sijalla 13 ja hänestä lyönnin päässä oleva Ilonen kahdeksan pykälää alempaa.

Vaikka Kakon päivään mahtui avauskierroksen tapaan kolme bogia, oli hänen tuloskorttinsa raikasta katseltavaa. Kakko teki torstaina seitsemän birdietä, joista neljä peräkkäin rei’illä 7-10. Tilastollisesti kohennusta tuli sekä väylä- että griiniosumissa. Puttipelissäkään (26) ei ollut valittamista, vaikka aivan ensimmäisen päivän lukemiin Kakko ei yltänyt.

Kakon kanssa samassa kuusi alle -kokonaistilanteessa majailevat mm. Sergio Garcia sekä Ross Fisher.

Ilonen pelasi torstaina tyystin virheettömän kierroksen. Lahtelainen aloitti ja päätti päivän urakkansa birdieen. Kolmas birdie tuli avauskierroksen tapaan Bro Hofin kentän 17. reiällä. Ilosen tilastot noudattivat pitkälti keskiviikon kaavaa: pientä kohennusta tuli griiniosumissa (16!), myös missaamansa griinit hän paikkasi nyt ilman epäonnistumisia.

Viimeinen birdie maistui

Bro Hofin kenttä sopii Ilosen silmään varsin hyvin: ”Pidän layoutista varsinkin silloin kun keli on hyvä. Jos täällä tuulee, monet väylistä tulevat turhan vaativiksi. Silloin vaaditaan tuomaristolta pelisilmää tilanteen korjaamiseksi.”

”Peli kulki kuten sen pitikin. Paikkoja tehdä birdieitä oli melkoisesti, annoin itselleni mahdollisuuksia. Erityisen makealta tuntui pitkän tauon jälkeen tehdä birdie viimeisellä, siinä oli muutama metri matkaa, alamäkeä ja kallistusta melkoisesti. Kahdella viimeisellä kierroksella tavoite on pelata kuutosella alkavat tulokset, mikäli keli säilyy samanlaisena”, Ilonen sanoi.

Ilonen (-5) jakaa Tukholmassa 21. sijaa mm. Anthony Wallin, Alejandro Canizaresin ja GregoryHavret’n kanssa.

Nordea Mastersin kärkipaikkaa pitää hallussaan tuloksen 64 pelannut Lee Westwood. Maailmanlistan kolmonen on kokonaistilanteessa -12. Peter Hanson, Carlos Del Moral sekä ikilupaus Llyod Saltman ovat kolme lyöntiä Westwoodia jäljessä.

Korhonen juonessa mukana

<a href=Mikko Korhonen aloitti Itävallan kisan lupaavasti." src="/wp-content/uploads/2012/06/12053011101993.jpg" width="505">

Mikko Korhonen aloitti Itävallan kisan lupaavasti.

Mikko Korhonen pelasi torstaina tuloksen 68 Itävallan Klagenfurtissa käynnistyneessä Challenge Tourin kisassa. Tämä oikeuttaa avauspäivän jälkeen 17. tilaan, mutta eroa kärkikymmenikköön on vain yksi lyönti. Myös Janne Mommon (69) ja Antti Ahokkaan (70) aloitus Kärnten Golf Openissa oli pirteä. Muista suomalaisista Peter Erofejeff löi Golf Club Klagenfurt-Seltenheimin kentällä tuloksen 72.

Kisan johdossa on Jeppe Huldahl (64). Ranskan Gary Stal kärkkyy tanskalaisen paalupaikkaa lyönnin päässä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje