26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kakko avasi hyvin Etelä-Afrikassa, Korhosella hankalampaa

Roope Kakko ei päässyt sinuiksi East Londonin hitaiden griinien kanssa. Kuva: Getty Images

Torstaina 32 vuotta täyttävä Roope Kakko (69/ -2) tulee olemaan avauspäivän jälkeen cut-rajan oikealla puolella East London Golf Clubilla pelattavassa Africa Openissa.

Bogeylla aamukierroksensa yhdeksänneltä reiältä aloittanut Kakko paransi osakkeitaan nopeasti tekemällä kuudelle seuraavalle väylälle kolme birdietä. Kentän kolmannella väylällä (Kakon 12.) hän teki eaglen ja nousi kärjen tuntumaan.

Nopea pudotus tuli reiän 6 tuplabogeyn myötä. Kun iltapäivän pelaajat ovat vielä kentällä, Kakon sijoitus 156 pelaajan joukossa on 41. Eroa kärkeen on viisi lyöntiä.

”Pelasin aivan ok kierroksen. Tulos ei ole häävi. Vaikeinta on tottua todella hitaisiin viheriöihin, jollaisiin tällä tasolla harvoin törmää. Tuli pari huonoa svingiä päivän mittaan ja niistä maksoin kovaa hintaa. Kolme hyvää kierrosta on nyt tilauksessa, täältä ehtii kyllä nousta vielä kärkeä kohden”, Kakko tuumi aamukierroksensa jälkeen.

”Tuuli on melkoisen alhaalla, tuolla voi tulla erittäin kovia tuloksia”, hän ennusti.

Mikko Korhonen (72,+1) puolestaan nosti rimansa varsin korkealle jatkoonpääsyn suhteen.

Varhain aamulla kierrokselleen lähtenyt Korhonen ei ollut pelinsä kanssa hereillä ensimmäisellä yhdeksiköllä ja heti avausväylältä korttiin merkittiin bogey ja kuudennelta vielä tupla.

Päivän ainoat birdiet syntyivät sisääntulossa.

”Lyöminen oli yhtä kuraa. Ei tullut onnistumisia, eikä edes kunnon osumia ennen puoltaväliä. Olin varsin ’flegu’. Toinen puolisko oli parempaa. Nyt on vaikea vaihe päällä, syytä siihen on vaikea keksiä”, Korhonen manaili.

Kun toinen kierros on vielä kesken, eroa kärkipaikkaan on kahdeksan lyöntiä ja jatkoonpääsyyn kolme.

Kisan kärjessä tuloksella -7 ovat Garth Mulroy, Rhys Davies ja Richard Bland.

Perjantain kierrokselle Korhonen lähtee kello 11.40 ja Kakko kello 13.35.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje