26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kahdeksan birdieä tykittänyt Lindell Itävallan ET-kilpailun kärkikahinoissa

Oliver Lindellin putteri oli keskiviikkona tulikuuma. Kuva: Getty Images

Oliver Lindell muodosti putterinsa kanssa pitelemättömän yhdistelmän Ramsaussa.

Oliver Lindell oli loistavassa vedossa Golf Club Adamstalin kentällä Itävallassa alkaneen ET-turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Hän avasi pelin Euram Bank Openissa tuloksella 64 (-6), mikä oikeuttaa tässä vaiheessa jaettuun kakkostilaan.

Porvoolainen laittoi melkoisen show’n pystyyn tehtyään ulosmenon alkupuolella kolmen birdien suoran. Etuysin lopusssa tuli kaksi birdieä lisää, ja hän päätti kierroksen ensimmäisen puoliskon viisi alle -tilanteessa.

Lindell ei hellittänyt tahtiaan takaysin alussa, vaan paiskasi kaksi peräkkäistä birdieä rei’illä 11 ja 12. Kierroksen viimeinen kolmannes sujui hieman rauhallisemmin yhden birdien ja kahden bogin muodossa.

”Putterin kanssa veti suonta aika pahasti ensimmäiset 12 reikää”, hän viittasi 12 reiän jaksossa tekemiinsä seitsemään birdieen. ”Sitten oli vähän tasaisempaa lopussa.”

”Tästä on hyvä lähteä jatkamaan viikkoa”, nelinkertaisen ET-voittajan Matteo Manasseron kanssa kaksi ensimmäistä kierrosta pelaava Lindell sanoi.

European ja Challenge Tourin yhteiskilpailun johdossa on vanhalla mantereella hieman tuntemattomampi, Australian Deyen Lawson, joka teki takaysin keskivaihella viisi birdieä putkeen.

Lindellin kanssa Lawsonin niskaan lyönnin päässä hengittävät Englannin Jordan Wrisdale, Ruotsin Philip Eriksson sekä vielä kierroksellaan oleva Tsekin Stanislav Matus.

Muista suomalaisista Roope Kakko (70/T75) on lyönnin päässä ennustetusta cut-rajasta. Sami Välimäen (T96) tulos oli 71 ja Kim Koivu (T111) käytti kierrokseensa lyönnin verran enemmän.

Antti Ahokas (T135) aloitti urakkansa tuloksella 75. Juuso Kahlos ja Janne Kaske ovat kierroksen loppupuolella tilanteessa +3 ja +5.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje