16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kaasun uudelleen pohjaan painanut Otaegui otti St Andrewsissa muilta luulot pois

Adrian Otaegui tuuletti uransa kolmatta ET-voittoa Fairmont-kentän 18. viheriöllä. Kuva: Getty Images

Matt Wallacen kolmen lyönnin johto oli paperia, kun Adrian Otaegui pelasi Scottish Championshipissä toisen kymmenen birdien kierroksensa.

Adrian Otaegui (-22) otti suvereeniin tapaan voiton St Andrewsin Fairmont-kentällä sunnuntaina päättyneessä Scottish Championshipissä. Hän pelasi kilpailun viimeisellä kierroksella mainion tuloksen 63, ja jätti toiseksi sijoittuneen Matt Wallacen neljän lyönnin päähän.

Kisaa 54 reiän jälkeen johtanutta Wallacea neljä lyöntiä perässä ollut Otaegui paineli ohi ensin mainitusta jo kahdeksannella reiällä. Kun englantilaisen ote pysyi jatkossakin hieman takkuisena, ei kaasu pohjassa edenneellä Otaeguilla ollut ongelmia kruunata onnistunut päivänsä komealla voitolla.

Vajaat 162 000 euroa palkintorahaa tienannut Otaegui pyyhälsi torstaina kisan kärkeen turnauksen parhaaksi jääneellä tuloksella, 62. Pari päivää (70−70) oli hiljaisempaa, kunnes finaalikierroksella oli jälleen rymistelyn vuoro: hän jakoi sunnuntain parasta noteerausta yhdessä 16. sijan jakaneen Etelä-Afrikan Justin Waltersin (-11) kanssa.

”Minulla ei ollut odotuksia tänä aamuna, halusin vain lähteä pelaamaan mahdollisimman hyvän tuloksen. Olen todella onnellinen. Voitto Skotlannissa ja nimenomaan St Andrewsissa, golfin kodissa, merkitsee minulle paljon”, Otaegui sanoi.

Ensimmäisellä ja neljännellä kierroksella kymmenen birdieä tehnyt Otaegui saavutti Skotlannissa ensimmäisen European Tour -voittonsa tavallisessa lyöntipeliturnauksessa. Kaksi muuta ovat tulleet vuoden 2017 Paul Lawrie Match Playssä ja seuraavalla kaudella pelatussa Belgian Knockoutissa.

Kuluva kausi ei ole ollut Otaeguille pelkkää ruusuilla tanssimista: espanjalainen sijoittui elokuun English Championshipissä kakkoseksi, muita top 10 -sijoituksia ei hänen tilastoistaan tämän vuoden osalta löydy.

Otaegui nousi toistaiseksi parhaalla kaudellaan, 2018, maailmanlistalla top 70:ään, mutta valahti pitkän koronatauon aikana sijan 300 huonommalle puolelle. Ensi kuussa 28 vuotta täyttävän pelaajan tuorein rankkaus on 248:s, joka tulee kohenemaan seuraavassa listapäivityksessä tuntuvasti.

Vahvasti viime aikoina pelannut Englannin Aaron Rai (-17) oli nyt kolmas, hänen maanmiestensä Chris Paisleyn ja Garrick Porteouksen jaettua viidennen sijan seitsemän lyöntiä voittajalle hävinneinä.

Ruotsin Sebastian Söderberg (-13) jakoi parhaana pohjoismaalaisena yhdeksännen sijan. Kisan ainoa suomalainen, Janne Kaske karsiutui.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje