16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Juuri kun LET nousi jaloilleen, korona karkoitti tukijat ja sumensi tulevaisuudennäkymät

Suurin osa LET:n pelaajista pääsee jatkamaan kauttaan vasta elokuun lopussa. Tämän jälkeen jäljellä on enää vajaat kymmenen turnausta. Kuva: Getty Images

”Kaveria ei jätetä”, kuuluu vanha lausahdus. European Tourin ja LPGA:n olisi tähän liittyen olettanut vaikeanakin aikana pystyvän hieman parempaan.

Pidemmän aikaa oman onnensa nojassa olleella European Ladies Tourilla iloittiin loppuvuodesta, kun vakavarainen LPGA Tour ilmoitti ryhtyvänsä sen kanssa yhteistyöhön. Kun myös European Tour ja lajin etujärjestö R&A tarjosivat LET:lle alkuvuodesta auttavan kätensä, näytti tilanne naisten pääkiertueen osalta paremmalta kuin uskallettiin toivoa.

Kisakalenteriin tuli paljon uusia turnauksia ja kausi polkaistiin käyntiin helmikuussa kahdella Australiassa pelatulla kilpailulla. Kiertue jatkui maaliskuun puolivälin tuntumassa Etelä-Afrikassa, mutta kukaan ei osannut tuolloin odottaa, että 25 turnauksen ja ennätyksellisten palkintorahojen kaudesta jäisi käteen vain rippeet.

Koronapandemia on kolhaissut tuntuvasti kilpagolfia, mutta miesten isot kiertueet ovat jo hetken aikaa valmistautuneet palaamaan takaisin estradeille. PGA Tour jatkuu tulevana viikonloppuna ja myös European Tour ilmoitti hiljattain järjestävänsä heinä-elokuussa kuusi Isossa-Britanniassa pelattavaa kilpailua.

Tällä viikolla piti alun perin olla ohjelmassa ensimmäisen kerran Ladies European Tourin ja European Tourin yhteinen Scandinavian Mixed -kilpailu. ET:n pääjohtaja Keith Pelley kertoi tätä turnausta alkuvuodesta esitellessään, että ”naisammattilaiset tuovat yhteiskisoihin erilaista dynamiikkaa ja uudenlaisia faneja – kaikkea sellaista, mikä tuo piristävää nostetta lajin huipputapahtumiin”.

Nyt näyttäisi siltä, että nämä innovaatiohalut on korvattu konservatiivisuudella ja oman navan turvaamisella. Minkään ei olisi olettanut estävän, että johonkin tai joihinkin ”UK Swingin” turnaukseen olisi kutsuttu myös LET:n pelaajat mukaan kilpailemaan samoista palkintorahoista.

Toki ET haluaa tarjota mahdollisimman monelle jäsenelleen tilaisuuden kilpailla, mutta se olisi saanut hienon sulan hattuunsa, mikäli olisi ottanut LET:n edes pieneksi aikaa reppuselkäänsä.

Pandemia ajoi LET:n syvälle bunkkeriin, eikä yhteistyökiertueiden suhteen vaikuta tällä hetkellä paljon paremmalta. Kuva: Getty Images

Ladies European Tourilla kausi jatkuu kaksi viikkoa myöhemmin kuin ET:llä, mutta ensimmäiseen kilpailuun, Evian Championshipiin, on vain harvoilla ja valituilla osallistumisoikeus, eikä esimerkiksi yhdelläkään suomalaispelaajalla ole paikkaa tähän golfin ainoaan Manner-Euroopan puolella käytävään major-turnaukseen.

Ja tiukassa on pääsy kahteen seuraavaankin koitokseen: LET:n ohella LPGA Tourin ohjelmaan kuuluva Ladies Scottish Open pelataan viikkoa ennen Euroopan toista naisten major-kilpailua Women’s British Openia. Toimiessaan WBO:n kenraalina, on selvää, että Ladies Scottish Openiin tulvii melkoinen määrä nimekkäitä pelaajia Yhdysvalloista.

Käytännössä ensimmäinen LET:n kilpailu, mihin kiertueen nuoremmat pelaajat ja valtaosa myös suomalaisista pääsee, on elokuun viimeisenä viikonloppuna pelattava Czech Ladies Open. Tämän jälkeen kauden 2020 kalenterissa on jäljellä enää vajaat kymmenen turnausta.

Niukasti näyttäisi tulevan apuja tähän hätään myös LET:n tärkeimmältä yhteistyötaholta LPGA Tourilta, sillä kiertueen komissaari Mike Whan väittää LPGA:n syöneen suurimman osan säästöistään keskeytyksen aikana.

LET-pelaaja Liz Young on junaillut juhannuksen alle Brokenhurst Manor Golf Clubille Englantiin naisammattilaisten kilpailua, jonne jokaisen osallistujan on määrä tuoda 125 punnan kilpailumaksu. Näistä on ollut määrä koota palkintopotti, ja pelaajia pyydettiin kyselemään myös mahdollisten sponsoreiden kiinnostusta.

Sittemmin idea on kasvanut kuudella muullakin kilpailulla, kun pienoiskiertueen tukijaksi saatiin maailmantähti Justin Rose. Kiertue kantaa nyt nimeä Rose Ladies Series, ja englantilaisen kerrotaan lahjoittaneen ”minitourin” palkintorahakirstuun 35 000 puntaa eli vajaat 40 000 euroa.

Noora Komulaisen olisi pitänyt alkuperäisen LET-kalenterin mukaan pelata viime viikolla Marokossa. Kuva: Tristan Jones/LET

Talkoohenkeä löytyy kentiltäkin – joukossaan maineikas Royal St George’s –, jotka antavat fasiliteettinsa Rose Ladies Seriesin käyttöön ilmaiseksi. Kiertue on kuitenkin tarkoitettu vain brittipelaajille, eikä se näin ollen lämmitä saarivaltakunnan ulkopuolelta tulevia ammattilaisia.

Niukasti näyttäisi tulevan apuja tähän hätään myös LET:n tärkeimmältä yhteistyötaholta LPGA Tourilta, sillä kiertueen komissaari Mike Whan väittää LPGA:n syöneen suurimman osan säästöistään keskeytyksen aikana. Hän tosin vakuutteli, ettei LPGA ole hylkäämässä LET-kiertuetta.

Naisten Yhdysvaltain kiertue jatkuu heinäkuun puolivälissä, ja sen osalta vuoden jälkipuolisko näyttää varsin lupaavalta: edessä on vielä 22 kilpailua, joissa on jaettavana yhteensä noin 50 miljoonaa euroa palkintorahaa.

Niin tai näin. Ladies European Tourilla ollaan jälleen ajauduttu väliinputoajan asemaan, eikä konkreettisia kädenojennuksia ole korona-aikana tarjottu. Suurin osa kiertueen pelaajista pääsee leipätyönsä ääreen vasta syksyn kynnyksellä, joten monilla on varmasti miettimistä toimeentulonsa suhteen – kun ottaa vielä huomioon, että tämän vuoden pelimahdollisuudet ovat jäämässä vähäisiksi.

Nyt on vain toivottava, ettei pandemia estä loppukesän ja syksyn kilpailuohjelman läpivientiä sekä sitä, että LET kuuluu täysipainoisesti LPGA:n ja ET:n suunnitelmiin kaudella 2021.

Tyhjä kesä

LET:n suomalaispelaajille kesän niukat kisaviikot eivät ole uusi asia. Kahtena edellisenä kautena kalenteri ammotti tyhjyyttään kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun ja esimerkiksi kaudella 2017 ei pelattu huhtikuun lopun ja heinäkuun alun välisenä aikana lainkaan.

Tänä vuonna olisi ollut toukokuun puolivälistä heinäkuun puolivälin tuntumaan seitsemän turnausta, mutta nämä kilpailut pyyhkiytyivät kalenterista terveyskriisin vuoksi. Maanosan parhailta naisammattilaisilta on kysytty pitkään poikkeuksellista kärsivällisyyttä.

Pelaajat pääsivät pitämään kisatuntumaa viime viikolla Finnish Tourin avauskilpailussa, ja kotimaan kiertueen varassa ollaan pitkälti kesän osalta muutenkin – tosin ohuenlaisesti, sillä kalenterissa on vain neljä muuta lyöntipelikilpailua, joista LET:n pelaajilla lienee kahteen mahdollisuus osallistua.

Seuraava hieman tuhdimpaa sparrausta tarjoava kilpailu pelataan heinäkuun jälkipuolella Ruotsissa. Kyseessä on LET Access Series -kiertueen ohjelmaan kuuluva Golfuppsala Open. Palkintoarvoltaan 40 000 euron kilpailuun voidaan odottaa ennakkoon nimekästä osallistujakaartia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    go113 says:

    Hienoa nähdä että Golfpiste kantaa huolensa naisten kilpagolfista. Tilanne on ollut heikko LETin suhteen jo pitkään ja LPGA:n ja ET:n kanssa suunniteltu yhteistyön aloitus näyttää vähintäänkin siirtyvän. Toimittajan piikki LPGA:n ja ET:n suuntaan ei ehkä ole kuitenkaan paikallaan.

    Euroopassa on edelleenkin artikkelin julkaisun aikaan merkittäviä matkustusrajoituksia, jotka yhteiskuntien muusta avautumisesta huolimatta ovat edelleen voimassa, itse asiassa eilen tuli uusi vaatimus että Brittein saarille matkustavan täytyy olla 14 päivää omaehtoisessa karanteenissa. Ranska vastasi omalla vastaavallaan. Tällaisten rajoitusten voimassa ollessa on aika vaikea nähdä että LPGA:n koko kolmen kisan ja kahden majorin kokonaisuutta voidaan toteuttaa. LETin kilpailukalenteri on tietysti yhtä lailla alttiina näille matkustusrajoituksille, niitä ei LPGA:n rahat eikä mikään tahtotila pysty muuttamaan.

    Samasta syystä ei ole mitään järjeä yrittää ’ojentaa kättä LETille’ järjestämällä yhtä yksittäistä kv killpailua osaksi ET:n Brittien saarten kuuden kisan kokonaisuutta. Muuten muualta tulevan kilpailijan olisi oltava kaksi viikkoa karanteenissa ennen kisaa, sitten maasta riippuen mahdollisesti toiset kaksi viikkoa omassa maassaan palattuaan kotiin. Osallistujakaarti jäisi väkisinkin heikoksi. Kansalliset kisat ovat valitettavasti se tapa johon matkustusrajoitusten aikana joudutaan turvautumaan ja siitä toimittajan mainitsema Rose Ladies Series on hyvä ja positiivinen esimerkki.

    Täytyy toivoa että sponsorit pysyvät mukana vuodelle 2021 ja suunnitellut yhteistyöt kiertuiden välillä toteutuvat silloin.

    golftintti says:

    Komppaan edellistä. Suomessa ei ole nähty koronasta kuin pieni häivähdys, eikä täällä niinollen ole mitään käsitystä siitä, mitkä sen vaikutukset ovat olleet muualla Euroopassa, ei myöskään mitään syytä lähteä arvostelemaan kriisissä perusteellisesti mietittyjä ja tehtyjä päätöksiä.