16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Justin Rose ja Sergio Garcia kärkimiehinä Mastersissa

Finaalipäivästä Augusta Nationalissa on kehkeytymässä upea taistelu neljän supertähden välillä.

Justin Rose (67) oli lauantain tähti pelaajien päästyä kentälle aiempia päiviä lämpimämmässä kelissä. Orlandossa asuva englantilainen aloitti vaisusti, mutta pelasi 11 viimeistä kuusi alle, viisi birdeistä syntyi viheriöillä 12-18.

”Sunnuntain kierrosta silmällä pitäen voidaan jo nyt nostaa monia isoja otsikkoehdotuksia esiin. Kärkipäässä on lisäkseni monia tähtiä, joiden ykköstilalle olisi tilausta”, Justin Rose muistutti mediaväkeä kierroksensa jälkeen.

Samassa yhteistuloksessa kuusi alle on sunnuntain pelikaveri Sergio Garcia, jolle birkkujen tekeminen hyvistäkin paikoista oli työlästä. Espanjalainen eteni kenttää hyvällä asenteella jättäen pettymyksetkin taakseen pään painumatta.

Jordan Spiethilla oli lauantaina henki päällä Augustassa. Kuva Getty Images

Näistä lyönnin päässä kärkkyvät Rickie Fowler (-5) ja Jordan Spieth, jonka nousu avauskierroksen (75) jälkeen on ollut vaikuttavaa. Spieth teki lauantaina kierroksensa keskivaiheilla kymmenen reiän jaksoon viisi birkkua ja kirjautti ainoan boginsa kolmen putin myötä 16:lla.

Nelikko muodostaa suosikkeja lueteltaessa oman ryhmänsä, josta useimmat uskovat voittajan löytyvän.

Listaa on syytä jatkaa vielä kuudella pelaajalla, jotka ovat yhteistuloksessa alle parin.

Ryan Moore (-4) sekä torstain jälkeen Spiethia kymmenen lyöntiä johtanut Charley Hoffman lähtevät kierrokselle kolmannneksi viimeisessä parissa kaksi lyöntiä kärkeä jäljessä. Tourkonkareille on käsikirjoituksessa varattu sivuosaroolit, mutta yllätysmahdollisuus on olemassa.

Adam Scott (-3) ja Charl Schwartzel (-2) ovat voittaneet Augustassa, viiden lyönnin päässä kärkiparista olevat Lee Westwood (-1) sekä Thomas Pieters (-1) tarvitsevat jo pienimuotoisen ihmeen noustakseen Mastersin voittoon.

Samat sanat pätevät Rory McIroyhin (even) joka ei missään vaiheessa kisaa ole saanut isoa vaihdetta silmään. Phil Mickelsonin (+2) nimeen vannovat kokivat lauantaina huippuhetkensä vasurin avattua kierroksensa kahdella birdiellä.

Epävakaasti lyövän suoskin taso ei kuitenkaan riittänyt, Mickelson on auttamatta liian kaukana saavuttaakseen neljännen voittonsa Augustassa.

Kuka spurttaa tykimmin sisääntulossa?

Meneillään olevassa Mastersissa vain Charley  Hoffmanin torstain  65 voidaan luokitella häkellyttävän kovaksi tulokseksi. Hän jätti toiseksi parasta neljällä lyönnillä ja oli keskiarvotulosta lähes 10 lyöntiä parempi. Perjantaina ja lauantaina parhaan tuloksen jälkeen muut pelaajat ovat olleet tasaisempana rihmana perässä.

Sunnuntaina on odotettavissa monia käänteitä, Rosen ja Spiethin tapaisia birdiejaksoja, mutta myös lähestymisiin ja lähipeliin liittyviä katkeria epäonnistumisia, joiden välttäminen on toinen voittajan resepteistä.

Sergio Garcia ja Rickie Fowler pelaavat päätöskierroksen peräkkäisissä ryhmissä. Kuva:Getty Images.

Justin Rose on ykkössuosikin asemassa konemaisen pelaamisensa ansiosta. Sergio Garcialle avautuu Seve Ballesteroksen 60-vuotissyntymäpäivänä elämänsä paras mahdollisuus Mastersin valtaamiseen. Rickie Fowler roikkkui mukana lauantaina pitkälti hyvällä puttipelillään. Jordan Spiethin ote Augustan kenttään on maaginen.

Kahden viimeisen päivän esitykset ovat olleet häneltä tuloksen osalta hienoja, hurlumhei-tyyppistä nousua. Sunnuntaina Spiethilta vaaditaan voittoon lähipelin lisäksi myös lähes virheetöntä kenttäpeliä.

Mikäli voittaja sunnuntaina tulee edellämainitun nelikon ulkopuolelta, voidaan puhua lähtökohtiin nähden melkoisesta yllätyksestä.

Sunnuntain pelit käynnistää yksin kierrokselleen lähtevä Ernie Els (17.05), jonka ote karkasi pahasti lauantaina. Tulos oli 83.

Kärkikymmenikön starttiajat:

21.05 Lee Westwood – Thomas Pieters

21.15 Adam Scott – Charl Schwartzel

21.25 Ryan Moore – Charley Hoffman

21.35 Rickie Fowler – Jordan Spieth

21.45 Justin Rose – Sergio Garcia

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje