16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf - Podcast

"Jos voitto on uran päätavoite, kehitys loppuu siihen", sanoo jälleen vahvan kauden pelannut Kalle Samooja

Getty Images

Kalle Samooja otti ET:llä kuusi top 10 -sijaa kaudella 2021. Vain seitsemän pelaajaa pystyi parempaan.

Kalle Samooja sijoittui Euroopan kiertueella kaudella 2021 kuudesti kymmenen parhaan joukkoon. Vain seitsemällä pelaajalla top 10 -sijoituksia oli enemmän. Jo kahden edellisen kauden aikana Samooja oli mukana voittokamppailussa useaan kertaan, mutta voitto antaa vielä odottaa itseään.

Samooja uskoo, että mitä useammin hän voittokamppailuun pystyy nousemaan, sitä varmemmin hän sen voiton joku päivä myös ottaa.

”Kyllähän kaikki sen puolesta puoltaa, en näe ongelmaa. Uskoin jo, että kuluvalla kaudella saataisiin korkattua, mutta se antaa odottaa”, hän luonnehtii vastatessaan Golfpisteen podcastissa kuuntelijan esittämään kysymykseen siitä, tuleeko uran ensimmäinen pääkiertuevoitto kaudella 2022.

Voittamisen tahto on kova, mutta voitto ei ole Samoojalle kaikki kaikessa.

”Se on oikeastaan yksi pienempi tavoite uralla, ja niinhän sen täytyy olla. Jos se on päätavoite, niin siihen se kehitys sitten loppuu. Mun tavoitteet ovat kauempana ja isompia, ja se (voitto) on osa matkaa. Kun se ensimmäinen voitto tulee, niin toivottavasti sillä kokemuksella otetaan heti useampia”, hän sanoo.

Samooja on pelannut ET:llä kolme kautta. Heikoinkin sijoitus kiertueen pistelistalla on 73:s. Perustaso on siis riittänyt kiertueelle enemmän kuin hyvin. Uran ensimmäinen ET-kausi oli aikaa ennen covid-19 -pandemiaa, mutta kaksi viime vuotta on kilpailtu erityisjärjestelyin ja eletty kisakuplassa.

Etenkin päättyneellä kaudella kisaohjelmassa oli sellaisia kenttiä, joilla ei normaalisti ole pelattu. Näillä kentillä tulostaso oli usein todella kova ja vastaavasti osallistujalista hitusen heikompi kuin monissa perinteisissä turnauksissa. Samooja uskoo, että se satoi osaltaan hänen laariinsa.

Avauspeli on Samoojan vahvuus. Osittain tästä syystä hän oli suomalaisnelikon tehokkain par-viitosilla 4,57 lyönnin tuloskeskiarvollaan.

Kolmen kauden aikana pääkiertueen kisakentät ovat kuitenkin tulleet tutuiksi. Se on tärkeä tekijä, sillä nyt hän on paljon valmiimpi laatimaan kisakalenterinsa sen mukaan, että pääsee pelaamaan mieluisia ja omia vahvuuksia tukevia kenttiä, joilla mahdollisuus menestyä on paljon parempi kuin kentillä, joilla pelaaja ei koe olevansa mukavuusalueellaan.

”Yksi tekijä on visuaalinen puoli, se miten ne väylät osuvat omaan silmään. Esimerkiksi Dubaisssa (Majlis) moni väylä kääntyy johonkin suuntaan ja siellä täytyy tiiltä lyödä draw’ta tai feidiä, puukolmosta ja hybridiä, eli koko bägi käydään läpi jo tiiltä. Palloa sijoitetaan tiiltä paljon samoihin paikkoihin, joten lähestymisten rooli kasvaa, eikä siellä pääse kauheasti hyötymään pitkistä avauksista hyötymään”, Samooja kuvailee Majlis-kenttää Dubaissa, jonka hän nimeää yhdeksi suosikikseen kiertueen ohjelmistossa.

Vaikka Samooja on kiertueen tilastoissa tiiltä niin sanotusti keskipitkä, on hänen strokes gained -tilastonsa avauspelin osalta erinomainen. Kilpakumppaneihin nähden avauspeli on siis turkulaisen selkeä vahvuus ja näin hän itsekin asian näkee.

Myös heikkoudet ovat tiedossa ja niiden kehittämiseen hän tulee panostamaan enemmän harjoitustunteja alkavalla kaudella.

Podcastissa Samoja vastaa kuulijoiden kysymyksiin ja paljastaa mm. lempikenttänsä Suomessa ja maailmalla. Siihen, onko Suomessa kenttien puolesta mahdollista pelata pääkiertueen kisa, hänellä on myös selkeä mielipide.

Kauden 2022 Samooja kertoo käynnistävänsä Abu Dhabissa 20. tammikuuta. Sydäntalven ajan Samooja aikoo huhkia täysiä työviikkoja, sillä tarkoituksena on käynnistää kausi heti viiden kisan putkella.

Jos edellisviikkojen jaksot – Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen – pääsivät livahtamaan ohitse, kannattaa vahinko korjata vaikka joululomilla. Ensi viikolla, vuoden viimeisessä jaksossa podcastin vieraana Matilda Castren.

Podcast on kuunneltavissa SoundCloudissa

Golfpiste Podcast · #144 – Voittaminen on Kalle Samoojalle välitavoite – Sanna Nuutinen nousi LPGA Tourille

ja Spotifyssa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)