16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Joko Jordan Spieth saa karistettua ”viikonloppu-demonit” kannoiltaan?

Jordan Spieth oli perjantaina täynnä virtaa. Syy selviää tulostaululta. Kuva: Getty Images

Päivän kovin tulos nosti Spiethin lauantain kierroksen kärkiryhmään New Jerseyssä. Tilastoja tuijottaen hänen puolestaan ei kuitenkaan kannattaisi laittaa lanttejaan likoon.

Mikäli PGA Tourin kilpailut olisivat 36 reiän pituisia koitoksia, pitäisi Matt Kuchar hallussaan kiertueen kovinta tuloskeskiarvoa. Seuraavina listalla tulisivat Tommy Fleetwood, Justin Rose sekä Jordan Spieth.

Eikä Spiethin nelostilaan ole edes laskettu Liberty National Golf Clubilla meneillään olevaa playoff-turnausta, jossa hän on kahden kierroksen jälkeen toisena, Dustin Johnsonin jälkeen.

Kolminkertainen major-voittaja osoitti jälleen perjantaina parempia puoliaan kentällä. Draiveissa ei ollut kehumista, mutta rautalyönnit ja putit olivat mestariluokkaa. Spieth osui keskimäärin vain joka toiseen väylään, mutta viheriöosumia kertyi 15. Tältä pohjalta syntyi kahdeksan birdieä ja yhden bogeyn sisältänyt 64 lyönnin kierros, jota vain Andrew Putnam onnistui sivuamaan.

Nähtyjen otteiden pitäisi inspiroida 26-vuotiasta pelaajaa yhä parempiin suorituksiin, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Edellisen kerran Spieth pelasi kahden kierroksen tuloksen 131 viikko sitten käydyssä Wyndham Championshipissä.

”Olen löytämässä uusia ja edistyksellisempiä tapoja svingata paremmin, eikä minulla ole syytä epäillä sen toimivuutta viikonloppuna”, lyömättömältä kuulostanut Spieth sanoi viime viikon perjantaina.

Lauantain tulos 77 pudotti hänen sijoitustaan tulostaululla 66 pykälää, ja lopulta Spieth pullahti ulos koko kilpailuista toisessa karsinnassa.

Samankaltaisia esimerkkejä löytyy kuluvalta kaudelta muun muassa Portrushista, Pebble Beachiltä, Hilton Headista ja Los Angelesista, missä sunnuntain 81 lyönnin kierroksen jälkeen hän kieltäytyi puhumasta toimittajille.

Spieth on pelkät lauantain kierrokset huomioiden PGA Tourin tuloskeskiarvotilastossa sijalla 172. Sunnuntait (195:s) ovat sujuneet vielä heikommin…

Toki Spiethin ei pidä välittää menneistä, eivätkä huonot viikonlopputilastot estä hänen voittoaan The Northern Trust -kilpailussa. Koko kuvio on luonnollisesti hänen päänsä sisällä, missä Spieth käy parhaillaan kaikkein kovinta taistelua – sanokoon muut mitä tahansa.

Ja paljon on Spiethillä myös pelissä. Maailmanlistalla sijalle 38 valahtanut texasilainen on FedEx Cupin pisteissä 69:ntenä, ja tarvitsee kunnon onnistumisen, jotta ei missaisi toisena vuotena peräkkäin kiertueen finaaliturnausta Tour Championshipiä.

Samalla pitäisi vakuuttaa Presidents Cup -joukkueen kapteeni Tiger Woods, jotta ei jäisi ”mahdollisten joukkueen jäsenten” yhteisen illallisen ulkopuolelle enää seuraavalla kerralla.

Spiethin yhtenä inspiraation lähteenä Liberty Nationalilla on toiminut kahden ensimmäisen kierroksen pelikaveri Matthew Wolff, 20.

”Tykkään hänen aggressiivisesta pelitavastaan. Pelasin itsekin hieman samantyylisesti aiemmin, ja haluaisin palata siihen takaisin.”

Johnsonilla (-12) on Spiethiin lyönnin etumatka. Seuraavasta, kolmatta sijaa jakavien neljän pelaajan joukosta löytyy paras eurooppalainen, Jon Rahm (-10).

Myös Justin Rose ja hiekan kosketuksesta bunkkerissa kahden lyönnin rangaistuksen saanut Rory McIlroy (-9) ovat kisan puolivälissä loistoasemissa.

Lähde: golf.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje