16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Jenkit rynnivät Euroopan valloitukseen − ET:n karsintoihin 162 pelaajaa USA:sta

Yhydysvaltalaisilla pelaajilla olisi kova pyrkimys näihin tunnelmiin. Zander Lombard (vas.) ja Alejandro Canizares olivat viime vuonna ET:n karsintafinaaliin kaksi parasta. Kuva: Getty Images

PGA Tourin vaativa karsintajärjestelmä on tehnyt European Tourista yhdysvaltalaispelaajien silmissä houkuttelevan vaihtoehdon.

Syksy on karsintojen aikaa ja tiistaina pyörähtää käyntiin European Tourin kaikkiaan yhdeksän koitosta käsittävästä ykkösvaiheen karsintaturnauksista ensimmäinen, joka pelataan Englannin Bristolissa.

The Players Clubin kentällä käytävän kilpailun osallistujaluettelossa suurin huomio kohdistuu runsaaseen yhdysvaltalaispelaajien määrään, sillä mukana on kaikkiaan 30 ”jenkkiä”. USA:n tähtilipun alla pelaavia kilpailijoita on turnauksessa kolmanneksen verran enemmän kuin toiseksi suurimmalla joukolla karsintakisaan ilmoittautuneita englantilaisia.

Mutta ei yhdysvaltalaisten kiinnostus rajoitu pelkästään Bristolin turnaukseen. ET:n ensimmäisen vaiheen karsintakisoihin on osallistumassa peräti 162 USA:aa edustavaa pelaajaa.

Ryntäyksen taustalla on kaksi tärkeää syytä. Merkittävin lienee muutama vuosi sitten uudistunut tai pikemminkin romutettu PGA Tourin karsintajärjestelmä. Nykyään tie pääkiertueelle kulkee käytännössä Korn Ferry Tourin kautta.

Päästäkseen kakkoskiertueelle, pelaajan tulee hakeutua ensin Korn Ferry Tourin karsintoihin. Mikäli paikka Korn Ferry Tourille irtoaa, pelaajan pitää menestyä seuraavalla kaudella kiertueella riittävän hyvin noustakseen KFT:n finaaleihin, ja sitä kautta edelleen PGA Tourille.

Reitti on osoittautunut sen verran vaativaksi, että se on saanut lukuisat huipulle pyrkivät yhdysvaltalaispelaajat kääntämään katseensa European Tourin vanhanmallisiin karsintoihin.

Oma vaikutuksensa on myös maailmanlistan ykkösen Brooks Koepkan näyttämällä esimerkillä. Hän liittyi ryhdyttyään ammattilaiseksi – tosin vielä PGA Tourin vanhan karsintajärjestelmän aikana – vuonna 2012 Challenge Tourille, jossa menestystä tuli enemmänkin.

Koepka voitti kiertueella neljä kisaa, joista kolme seuraavalla kaudella, ja ansaitsi välittömästi kortin Euroopan kiertueelle. Vuonna 2014 hän sijoittui U.S. Openissa neljänneksi, sai jalan oven väliin PGA Tourille, ja loppu on historiaa.

Luonnollisesti joukkoon mahtuu aina niitä, jotka lähtevät koittamaan kepillä jäätä. Viime marraskuussa ET:n karsintafinaalista kortin sai vain yksi yhdysvaltalainen. Tänä vuonna tilanne voi olla toisenlainen. USA:ssakin jo tiedetään, että kävelemällä ET:n korttia ei oteta. Pelaajamäärän lisäännyttyä on hyvinkin mahdollista, että karsintafinaalista palaa Atlantin taakse useampikin korttilainen.

Suomalaisia ET:n ensimmäisen karsintavaiheen kilpailuihin osallistuu yhteensä 17 pelaajaa. Sinivalkoisia ei ole Bristolin turnauksessa mukana, eikä totuttuun tapaan muissakaan Englannissa pelattavissa karsintakisoissa.

Ensimmäiset suomalaiset ovat tulessa ensi viikon tiistaina Saksan Fleesenseessä alkavassa turnauksessa. Uutena kenttänä ykkösvaiheen karsinnoissa on Ruotsin Arlandastad, missä Mikko Ilonen otti 12 vuotta sitten uran toisen ET-voittonsa.

Arlandastad ei korvaa aiempia karsintakenttiä, sillä ykkösvaiheen kisoja on nyt yksi enemmän –  pitkälti yhdysvaltalaisten lisääntyneen kiinnostuksen vuoksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje