16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Jatkuuko Krista Junkkarin vahva vire Erkko Trophyssä?

Ensi viikolla opinnot Yhdysvalloissa aloittava Krista Junkkari on Erkko Trophyn suursuosikki.

Yksi Euroopan pitkäaikaisimmista amatöörikisoista järjestetään Talissa jo 54. kerran.

Torstaina alkava Finnish Amateur Championship on kerännyt Helsingin Taliin kovan pelaajakattauksen. Mukana ovat heinäkuun lyöntipelin suomenmestarit sekä suurin osa maajoukkuepelaajista. Myös mainiossa kunnossa oleva Talin kenttä näyttäisi tarjoavan otolliset mahdollisuudet laadukkaaseen tuloksentekoon.

Ensimmäisen kerran Eljas Erkon lahjoittamasta voittopokaalista pelattiin Helsingin Golfklubilla vuonna 1966. Perinteikkään kilpailun voittajissa on useita nykyisiä ET-voittajia.

Suomalaisten lisäksi kolmen kierroksen kisassa on mukana 27 ulkomaalaista pelaajaa, joista kaukaisimmat Argentiinasta ja Marokosta. Yhteensä kilpailijoita on 136.

Monelle pelaajalle ”Erkko Trophy” on viimeinen koitos ja kauden huipentuma Suomessa ennen paluuta Yhdysvaltoihin college-golfin pariin. Atlantin taakse Talin kilpailun jälkeen matkustaa myös kovakuntoinen Krista Junkkari, joka aloittaa opintonsa University of North Carolinassa ensi viikolla.

Junkkari voitti heinäkuussa lyöntipelin SM-kultaa ja seuraavalla viikolla historiallisesti EM-hopeaa. Koski-Golfia edustava Junkkari, 19, on kilpaillut vime aikoina tiiviisti – Erkko on hänelle jo viides perättäinen ja toinen turnaus tällä viikolla. Keskiviikkona Junkkari nappasi Finnish Fujitsu Junior Tourin osakilpailuvoiton kotikentällään Kuusankoskella.

Talissa voittotaisteluun odotetaan Junkkarin ohella ainakin Kiira Riihijärveä, Emilia Tukiaista, Elina Saksaa ja vain 14-vuotiaana kaudella 2013 kilpailun voittanutta Anna Backmania. Kärkipäähän ennustettavien joukkoon kuuluu myös Tanskan Line Toft Hansen. Viime vuoden mestari Daniella Barrett ei ole mukana kilpailussa.

Miesten kilpailussa voittoa puolustaa Alex Hietala. Vasuri saavutti viime vuonna Erkon lisäksi mestaruudet yleisessä sarjassa sekä 21-vuotiaissa, ja nousi kesän alussa parhaaksi suomalaiseksi amatöörien maailmanlistalla. Kuluvalla kaudella meno ei ole ollut yhtä lennokasta.

Mukana Talissa on myös vuonna 2018 toiseksi yltänyt Matias Honkala, joka Hietalan tavoin on etsinyt parasta virettään. Voittajaehdokkaiden listalle voi niin ikään poimia SM-kultamitalisti Ilari Saulon, Rasmus Karlssonin sekä viime viikolla Itävallan avoimet voittaneen Eemil Alajärven.

Kilpailu käynnistyy torstaina kello 7.30 miesten lähdöillä, naisten startatessa alkaen kello 13.15. Lauantain finaalikierrokselle etenee 36 parasta miestä ja 18 naista.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje