16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Japanilaiskomento Women’s British Openissa

Hinako Shibuno on ollut mainiossa vedossa Woburnissa pelattavassa turnauksessa. Kuva: Richard Heathcote/Getty Images

Hinako Shibuno johtaa kauden viimeistä major-turnausta kolmen päivän jälkeen.

Japanilainen Hinako Shibuno pelasi itsensä kärkipaikalle Women’s British Openin kolmantena päivänä. 20-vuotiaan Shibunon sisääntulo oli kerrassaan vakuuttavaa tekemistä. Hän pisti kunnolla tuulemaan ja latoi viimeiseen yhdeksikköön kuusi birdieä kokonaiskierroksen ollessa -5.

Japanin LPGA:lla tulokaskauttaan pelaava Shibuno on ollut kisan ensimmäisestä päivästä lähtien erinomaisesti taistelemassa major-voitosta. Honshun saarelta Japanista kotoisin oleva kisan kärkinainen ei ole ennen tätä kilpailua kisaillut kotimaansa ulkopuolella. Varsinkin sen perusteella hän on suoriutunut ensimmäisessä ulkomaan kisassaan loistavasti.

Shibunolle painetta lähtevät antamaan sunnuntaina Ashleigh Buhai ja Sung Hyun Park, jotka ovat kahden ja kolmen lyönnin päässä japanilaisesta. Neljän lyönnin takamatkalla on kolme pelaajaa.

Pohjoismaalaisista Ruotsin Anna Nordqvist jakaa sijaa 12. Hän on seitsemän lyöntiä Shibunoa perässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje