16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Janne Kasken kisa kaatui avausreiällä

Janne Kasken valmistautuminen Skotlannin ET-kisaan ei missään tavassa ollut ideaali, sillä varasijalta kisaan päässt pelaaja ehti kisapaikalle vasta tiistaina. Arkistokuva: Asian Tour.

Scottish Championship -kilpailu alkoi Janne Kaskelta karmaisevalla tavalla.

Janne Kasken Scottish Championship -kilpailu ei olisi voinut juuri hankalammin alkaa. Fairmontin Torrance-kentällä pelattavaan kisaan varasijalta mukaan yltänyt Kaske lähti kentälle ensimmäisessä ryhmässä ja avasi kilpailunsa 10. reiältä.

Avausväylä, 450 metriä pitkä par-nelonen, vaati suomalaiselta kahdeksan lyöntiä ja jo ensimmäisen pelaamansa reiän jälkeen Kaske oli neljä yli parin.

Kolmannella reiällään (12.) Kaske tehtaili birdien, mutta lunta tuli tupaan ovista ja ikkunoista jälleen reiällä 13, kun Kaske merkkasi korttinsa triplabogeyn.

Alun vaikeauksien jälkeen loppu oli käytännössä kosmetiikkaa. Kaske pelasi lopulta kierroksensa kuusi yli parin. Avausreiän tuplaparin lisäksi syntyi kaksi bogia ja kaksi triplaa. Kierroksen lopussa Kaske kuitenkin löysi hyvän vireen ja viimeisteli neljän viimeisen reiän jaksolle kolme birdieä.

Kisaa johtaa Espanjan Adrian Otaegui tuloksella -10.

Juttua on päivitetty kello 15.20.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje