16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Jaidee tavoittelee puuttuvaa palaa

Thogchai Jaidee merkkaamassa palloaan Celtic Manorin viimeisellä reiällä. © Getty Images

Thongchai Jaideelta (-7) löytyy kolme voittoa Euroopan kiertueelta, mutta yksikään näistä ei ole tullut vanhan mantereen puolella. Jaideella on sunnuntaina mainio tilaisuus korjata asia Celtic Manorissa, jossa hän johtaa Wales Openia 54 reiän jälkeen.

”Uskon, että tällä kertaa minulla on erittäin hyvät mahdollisuudet”, Jaidee sanoi. ”Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta aion pistää parastani.

”On pidettävä kiinni omasta pelisysteemistä. Tarkat lyönnin ja hyvä puttipeli on avain huomiselle.”

Thaimaalainen löi massiivisen draivin viimeisellä reiällä. Jaidee kuvitteli pystyvänsä maksimissaan 290-metriseen avaukseen, mutta turnauksessa marshallina toiminut henkilö mittasi lyönnin pituudeksi n. 370 metriä!

Kisaa puolivälissä johtanut Ross Fisher missasi viimeisellä eagleputin, joka olisi hinannut hänet Jaideen kanssa tasoihin. Britti jakaa toisen sijan lauantain parhaan kierrostuloksen (64) pelanneen Joost Luitenin kanssa.

Fisher loukkasi isovarpaansa hotellihuoneessaan perjantai-iltana: ”En voinut laittaa lainkaan painoa sen päälle, siksi pelasinkierroksen lenkkijalkineilla”, hän sanoi.

Fisher pelasi vuonna 2010 Euroopan Ryder Cup -joukkueessa samalla Celtic Manorin kentällä pelatussa turnauksessa, mutta on sittemmin pudonnut maailmanlistalla 130 pykälää.

”Se oli varmasti paras par-tulos, jonka olen koskaan pelannut”, Fisher sanoi viitaten kipeällä varpaalla pelaamaansa kierrokseen.

Luitenin maanmies Tim Sluiter (-5) täydentää hollantilaisten hyvää panosta viidennellä tilallaan. Carlos Del Moral ja Marcel Siem ovat yhteistuloksessa neljä alle.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje