16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Ivo Giner kenttäennätykseen

Ivo Giner

Espanjan 26-vuotias Ivo Giner on pelannut amatöörinä samassa maajoukkueessa yhdessä Sergio Garcian kanssa ja voittanut maan juniorimestaruuden vuonna 1996. Jo seuraavana vuonna 1997 hän voitti Challenge Tourilla, ja pelasi kauden 1998 Euroopan Touria. Menestys isojen poikien tourilla ei kuitenkaan riittänyt, ja yhteen kauteen jäi visiitti päätourilla myös kaudella 2000. Viimevuonna Giner oli Challenge Tourilla vaatimattomasti 109:s, mutta kuluva kausi alkoi mainiosti Madeiralla jossa hän oli ET:n ja CT:n yhteiskisassa hienosti kakkosena ansaiten 47.700 euroa. Tästä laskettiin puolet CT:n ansiolistalle jossa Barcelonan lähistöllä asuva Giner on 13:s Suomessa hän pelaa nyt kuudetta kertaa, ensimmäinen visiitti suuntautui jo vuosia sitten amatöörinä Taliin. Giner pelasi kolme viikkoa sitten myös Espoon Volvo Finnish Openissa jossa karsiutui tuloksin 78-73. Sama kohtalo tuntui olevan kohtalona myös Talmassa jossa ensimmäinen kierros vaati peräti 75 lyöntiä. Perjantaina Giner kuitenkin räjäytti potin, teki kahdeksan birdietä ja yhden eaglen reiällä numero kymmenen. – Tämä kenttäennätys on ensimmäiseni, ja tietysti olen siitä erittäin ylpeä. Talman kentällä pitää lyödä uloslyöntejä suoraan, se on avainsana menestykseen, Giner mietti kieroksen jälkeen. Menestyminen, ja nimenomaan voitto Talmassa nostaisi Ginerin jo hyvin lähelle korttia ET:lle kaudeksi 2003.

Talma Finnish Challenge, live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje