26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Itsevarmuus huipussaan – Mississippin kisan voittaja tuuletteli saavutustaan jo kesken ratkaisuputin

Mackenzie Hughes juhli jo saavutustaan, vaikka ratkaisuputti oli kaukana reiästä. Kuva: Getty Images

Historia toisti mielenkiintoisella tavalla itseään, kun Mackenzie Hughes otti uransa toisen ykköstilan PGA Tourilla.

Itseluottamus on kenties huippupelaajan tärkein ominaisuus, eikä pienestä itsevarmuudestakaan haittaa ole. Näin voisi ainakin päätellä Mississippissä käydyn PGA Tourin kilpailun loppuratkaisun osalta, sillä Sanderson Farms Championshipin voittanut Mackenzie Hughes alkoi jo tuuletella saavutustaan, vaikka ei voinut varmuudella tietää ratkaisuputin menevän reikään.

Hughes tähtäili kilpailun toisella playoff-reiällä hieman yli kaksimetristä puttiaan, ja laittoi pallon matkaan. Kun pallo oli vierinyt muutaman kymmenen senttiä, hän tiesi mistä on kysymys, ja loppu on historiaa.

”En edes huomannut, missä vaiheessa aloin tuulettaa. Mutta kun pallo ehti rullata noin 30 senttiä, niin olin varma, että se menee keskeltä reikää sisään. Parempaa tunnetta en voisi kuvitella”, reilut 1,4 miljoonaa dollaria palkintorahaa kuitannut Hughes kertoi iloisena.

Hughes osoitti Country Club of Jacksonin kentällä pelatussa kauden 2022–2023 toisessa turnauksessa taistelijan luonnetta. Hän puttasi 72. reiällä pallonsa yli 30 metrin etäisyydeltä noin metrin päähän reiästä, ja sinetöi parillaan paikan uusintaan Itävallan Sepp Strakan seuraksi.

Playoffissa palattiin 18. lyöntipaikalle. Hughesin lähestyminen painui griinibunkkeriin, ja hän onnistui venyttämään ratkaisua ”sand savellaan”. Seuraavalla yrittämällä niskan päällä ollut Straka ei pystynyt vastaamaan itsevarman Hughesin birdieen.

Voitto oli Ontariosta kotoisin olevalle Hughesille, 31, toinen PGA Tourilla. Ensimmäinen tuli kuusi vuotta sitten St. Simonsin saarella Georgiassa pelatussa RSM Classicissa. Historia toisti sunnuntaina mielenkiintoisella tavalla itseään: myös vuonna 2016 Hughes otti voiton uusinnassa sekä hänen lopputuloksensa alitti parin 17 lyönnillä.

Viime vuonna Hughes väläytteli majoreissa johdettuaan 15. sijan tuonutta U.S. Openia kolmen kierroksen jälkeen. Open Championshipissä hän oli kuudes, joka on paras kanadalaisen pelaajan saavuttama sijoitus Openissa.

Etelä-Afrikan Garrick Higgo (-16) jäi lyönnin päähän playoffista ja oli kolmas. Tulokaskauttaan PGA Tourilla pelaava Belgian Thomas Detry (-12) jakoi yhdeksättä sijaa.

PGA Tourin kilpailut jatkuvat tällä viikolla Las Vegasin turnauksella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje