26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Italian Open suomalaisille tuhannen taalan mahdollisuus

Tapio Pulkkasen peli kulki Skotlannissa, ja mies lähtee hyvällä fiiliksellä hakemaan onnistumista Italiasta. Kuva: Tomi Natri

Italian Rolex Open -kisan palkintopotti on niin messevä, että onnistuminen tänä viikonloppuna palkittaisiin ruhtinaallisesti.

Otsikkoon livahtanut tuhannen taalan paikka tarkoittaa Italian Openin kohdalla seitsemää miljoonaa taalaa ja 7000 Race to Dubai -pistettä. Niin paljon on jaossa Rolex Seriesiin kuuluvassa kilpailussa, joka on loppukauden selkeästi arvokkain peruskauden kisoista puhuttaessa.

Mittakaava on melkoinen, sillä jaossa on lähes kolminkertainen määrä pisteitä rivikisaan verrattuna. Pelkkä jatkopaikka Olgiata Golf Clubin kentällä on arvokas, mutta sen ottaminen on kiven alla. Mukana nähdään 11 pelaajaa maailmanlistan 50 parhaan joukosta.

Vaikka kirkkainta kärkeä viivalle asettuukin, on kisan osallistujalista silti Rolex Seriesin kisasta puhuttaessa tavallista heikompi. Isot palkintorahat ja pisteet ovat siis nyt napattavissa helpommin kuin tavallisesti.

Suomalaiset lähtevät tavoittelemaan menestystä täydellä kvartetilla. Nelikon lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Mikko Korhosen ja Kalle Samoojan tilanne on niin hyvä, että turhaa puristusta mailanvarresta tuskin ilmenee. Korhonen pelaa loppukauden kisoissa käytännössä enää paikasta Dubain finaalissa ja Samooja paikasta kolmen kisan finaalisarjan ensimmäisessä kisassa Turkissa.

”Tämä on tuttu paikka noin 10 vuoden takaa Challenge Tourin kisasta, mutta kenttää on sen jälkeen muutettu jonkun verran. Kenttä on ihan hyvä, aika pitkä. Treenialueet tosin ovat aika luokattomat”, Mikko Korhonen sanoi.

Korhonen kertoi viime viikon kisan hieman painavan jäsenissä, joten valmistautuminen tarkoittaa ennen kaikkea akkujen lataamista.

Viime viikolla Espanjan kisassa karsiutunut Kim Koivu joutuu venymään loppukauden koitoksissa melkoisesti uusiakseen pelioikeutensa. Erityisesti hänelle Italian kisa on suuri mahdollisuus. Tapio Pulkkanen taas tarvitsee hieman lisää pisteitä lunastaakseen työpaikan pääkiertueella ensikaudelle.

Pulkkanen ei pelannut viime viikolla, joten mies pääsee kentälle hyvässä iskussa. Myös hänelle kenttä on tuttu entuudestaan.

”Viiden vuoden takaa CT:ltä. Pitkä ja haastava areena. Griininympärysraffit on tosi vaikeita. Siellä on monia eri ruoholajeja sekaisin, mikä tekee siitä haastavaa”, hän kertoo.

”Kallen (Samooja) kanssa pelattiin tänään harkkakierros. Hyvä fiilis lähteä pelaamaan, kun peli on ollut positiivisempaa viime viikkoina. Vähän oli flunssaa viime viikolla, mutta nyt ollaan iskussa”, Pulkkanen päätti.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa)

Tapio Pulkkanen 08.30
Kim Koivu 9.00
Kalle Samooja 13.10
Mikko Korhonen 13.20

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje