26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Intia haluaa golfissakin isojen joukkoon

Aditi Ashok on Intian golfin kenties suurin lupaus. Vasta 18-vuotias Ashok valittiin viime kaudella LET:n vuoden tulokkaaksi. Kuva: Getty Images.

Golf kasvaa intiassa hitaasti ja yleisessä käytössä olevia kenttiä on vähän. Maan huiput menestyvät silti jo erinomaisesti niin miesten kuin naistenkin kiertueilla.

Menestys urheilussa ei aina ole sidoksissa lajin kansallisiin perinteisiin, kansakunnan kokoon tai valtion pinta-alaan. Islanti on jalkapallokartalla paljon kokoaan suurempi, Venäjä puolestaan golfissa paljon pienempi.

Myös Intian jalanjälki golfissa on ollut vähäisempi kuin väestöltään maailman toiseksi suurimmalta maalta voisi odottaa. Eikö runsaan 1,2 miljardin ihmisen liittovaltio pysty parempaan – varsinkin kun vauhtia golfissa on haettu jo brittiläisen siirtomaavallan ajoista lähtien? Ensimmäinen kenttä perustettiin niinkin aikaisin kuin 1829. Kyseessä oli ensimmäinen kenttä Britteinsaarten ulkopuolella.

Vaikka golfin läpilyönti on tapahtunut hitaasti, golf on nykyisin kasvava laji. Ikävä kyllä se on leimautunut vahvasti eliitin harrastukseksi, mikä johtuu ennen kaikkea varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta.

Rekisteröityneitä harrastajia Intian golfliitossa on tällä hetkellä jo yli 100 000. Kenttiä on noin 250, mutta niistä lähes puolet armeijan hallinnassa.

Singh johtotähtenä

Menestystä kilpakentillä on tullut tärkeimpiä ammattilaiskiertueita myöten. Jeev Milkha Singh rikkoi jään nousemalla European Tourille 1998. Jyoti Randhawa säesti nopeasti viemällä 2002 nimiinsä Asian Tourin rahalistan. Sittemmin kaksikon jalanjäljissä ovat kulkeneet muun muassa Arjun Atwal, kolmesti Europeanin Tourilla voittanut SSP Chawrasia, Gaganjeet Bullar ja viime vuosina vahvasti esillä ollut Anirban Lahiri.

Jeev Milkha Singh on raivannut tietä Intian golfille omalla esimerkillään. Kuva: Getty Images

Singh on urallaan voittanut neljästi European Tourilla, Atwalin osaksi tuli puolestaan olla ensimmäinen intialainen voittaja PGA Tourilla (2010). Singh on myös vienyt kahdesti nimiinsä Asian Tourin Order of Meritin. Kahdesti European Tourilla voittaneen Lahirin näytöt riittivät paikkaan vuoden 2015 Presidents Cupissa.

Maailmanlistalla intialaiset olivat vahvasti esillä jo kymmenkunta vuotta sitten. Singhin sijoitus oli pitkään 30. sijan tuntumassa, parhaimmillaan hän oli 28:s. Randhawa säilytti pitkään paikkansa top 100:n joukossa ja viime vuosina sadan parhaan joukossa ovat vähintään piipahtaneet Bhullar ja Lahiri. Lahiri nousi vuonna 2015 jopa 37. sijalle asti, Bhullar vuonna 2012 sijalle 88.

Ritarinarvolla saavutuksistaan vuonna 2007 palkittu 45-vuotias Singh on viime aikoina tehnyt uutta paluuta loukkaantumisten sävyttämien vuosien jälkeen. Hän on kutsuttuna mukana myös tämän viikon Joburg Openissa Etelä-Afrikassa. Kauden hyvin PGA Tourilla aloittanut Lahiri nähdään Honda Openissa. Ikää on 30 vuotta, joten parhaat vuodet voivat vielä olla edessä.

Ashokilla vakuuttava tulokaskausi

Kirkkain tähti Intian golfissa löytyy tällä hetkellä kuitenkin naisten puolelta. 18-vuotias Aditi Ashok on ehtinyt tehdä monenlaista historiaa nuoresta iästään huolimatta. Ladies European Tourin finaalikarsinnan voitto syksyllä 2015 näytti suuntaa, ja viime kauden jälkeen Ashok valittiin vuoden tulokkaaksi. Valinta oli itsestäänselvyys, sillä loppukauden kaksi peräkkäistä voittoa, Intian ensimmäiset naisten pääkiertueilla, nostivat olympialaisissakin esiintyneen Ashokin kiertueen rahalistan kakkoseksi.

Täysjäsenyys LPGA Tourilla jäi karsinnoissa kahden lyönnin päähän, mutta palkinnoksi tuli silti rajoitettu pelioikeus.

Rolex Rankingissä Ashok on tällä hetkellä sijalla 97. Matka kohti maailman terävintä kärkeä jatkuu.

Amatööririntamalla on hiljaisempaa. Rankingeissä korkeimmalle yltää tällä hetkellä sijalta 94 löytyvä Rayhan Thomas.

Harrastusmahdollisuuksia tarvitaan

Suurin uhka golfin terveelle kasvulle Intiassa on se, että lajista tehdään suuren rahan houkutin turismin ja liike-elämän tarpeisiin.

Merkkejä siitä on jo näkyvissä Intian talouden lähdettyä nousuun ja matkailuviranomaisten havaittua lajissa piilevän potentiaalin. Edullisia kaikille avoimia kenttiä on yhä harvakseltaan, samoin harjoitusmahdollisuuksia.

Olympialaisissakin Intiaa edustanut S.S.P. Chawrasia on ponnistanut golfissa huipulle alemmista sosiaaliluokista. Se on vielä harvinaista epätasa-arvoisessa Intiassa. Getty Images.

Uusia kilpapelaajia hiotaan omalla ammattilaiskiertueella. Pelaajien itse hallinnoima The Professional Golfers Tour of India käynnistettiin kaudella 2006–2007. Kiertueelta on ponnistanut parrasvaloihin muun muassa SSP Chawrasia, golfkentänhoitajan poika.

Chawrasian esimerkki on saanut monet näkemään golfin kaikkien sosiaaliryhmien harrastuksena hieman samaan tapaan kuin Francis Ouimet’n voitto vuoden 1913 U.S. Openissa aikoinaan. Olisiko se lopullisen läpimurron airut?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje