Mikko Ilonen (-2) aloitti räväkästi kierroksensa Celtic Manorin kentällä torstaina. Hän oli aamukierroksellaan jo neljän reiän jälkeen kolme alle ja kisan johdossa.
Tehtyään neljä peräkkäistä paria, alkoi varsinainen vuoristorata: Ilosen kortissa välkkyi seuraavien seitsemän reiän aikana tuplabogi, kolme bogia ja kolme birdietä. Viimeisen reiän birdiensä myötä Ilonen sai tuloksekseen 69. Tämä riittää yhdeksänteen tilaan avauskierroksen jälkeen.
Ilonen joutui pelaamaan torstain aamukierroksen lainamailoilla, sillä omat välineet ehtivät Newportiin vasta torstaina iltapäivällä oltuaan kaksi päivää kadoksissa.
”Sain tehtyä peräti seitsemän birdietä, joka on hieno määrä. Avaukset olivat hyviä ja puttaaminen tuntui vaivattomalta. Svingi ei kuitenkaan toiminut, jouduin vetämään kiekan aikana takaisin uudistuksia jota olin siihen ajanut sisään. Kroppa tuli muutosten takia yllättävän kipeäksi”, jalkateriensä asentoa suljetummaksi muuttava Ilonen sanoi.
”Pitää mennä näiden muutosten kanssa näköjään vähän rauhallisemmin. Tuloksen osalta selvitin avauskierroksen kuitenkin mainiosti. Loppupäivien tavoite on vaivattomampi lyöminen.”
Euroopan kiertueeseen kuuluva kisa käynnistää vuoden mittaisen Ryder Cup -karsinnan.
Kisan kärjessä on Espen Kofstad (64). Chris Wood ja vasuri Richard Green jahtaavat norjalaista kahden lyönnin päässä. Tjaart Wan Der Walt, Mark Foster ja Gregory Bourdy (67) mahtuvat vielä viiden joukkoon.

Espen Kofstadilla oli loistava pelipäivä. Kuva: All Over Press
Peter Erofejeff ja Mikko Korhonen aloittivat Wales Openin tuloksella 71. He jakavat kisassa 27. sijaa.
”Kenttä oli tiukka, varsinkin iltapäivällä jolloin tuuli yltyi. Taistelin mainiosti, vaikka lyöminen ei ollutkaan parasta mahdollista. Majoreissa en ole vielä pelannut, mutta Celtic Manor tuntui edellisen viikon kisapaikkaan verrattuna huomattavasti kovemmalta. Jos missasi viheriön, tuli heti ongelmia. Kierros oli kuitenkin erinomainen”, Korhonen sanoi
Kofstadin ensimmäisen kierroksen lopetus oli huikea. Hän teki sisääntulon neljällä viimeisellä ensin kolmen birdien suoran ja vielä kirsikaksi kakun päälle eaglen 18:lle.
Norjalaisen kanssa pelannut Euroopan ensi syksyn Ryder Cup -joukkueen kapteeni Paul McGinley äityi kehumaan pelikaverinsa loppukiriä: ”Mikä lopetus. On fantastista päättää kierros tuollaiseen sarjaan.”
Tuloksen 70 pelannut McGinley iski Kofstadin kanssa ”yläviitoset”, jälkimmäisen tehtyä 18 reiän griinibunkkerista eaglen.
”Hän löi todella pitkälle ja osui hyvin väylille. Kaiken kaikkiaan hienoa peliä, joten hän ansaitsee tuloksensa täysin”, McGinley sanoi.
Kofstad voitti viime vuonna Challenge Tourin rankingin, mutta on ET:n rahalistalla vasta sijalla 149. Kausi on ollut vaikea, sillä saavutettuaan kauden ensimmäisen Top 10 -sijoituksensa huhtikuussa (Espanjan avoimet), hän karsiutui kahdeksassa peräkkäisessä turnauksessa.
Marko Kuivasaari
Mahtavaa huomata, että Suomi pärjää European tourilla. Joku varmaan pääsee kympin porukkaan. Tulee mielenkiintoinen viikonloppu TV:n ääressä.