Mikko Ilonen sai vaikean yhdeksän reiän jakson jälkeen (seitsemän yli) parsittua kasaan kaksi birdietä ja tuloksen jonka myötä on 27. Kuva All Over Press
Mikko Ilonen aloitti ja lopetti upeasti kierroksensa The Openin
avauspäivänä Muirffieldin kentällä . Viisi ensimmäistä ja neljä viimeistä hän pelasi yhteensä viisi alle. Keskivaiheilla kierrokselle osui viiden reiän jaksoon neljä bogeyta sekä kaiken lisäksi triplabogey kentän kuudennella.
Viidettä kertaa Openissa pelaava Ilonen on 27. Asetelmaa voidaan pitää mainiona. Varsinkin kun Ilonen teki päivän mittaan kaikki pelaajat huomioiden toiseksi eniten , kuusi birkkua (jaettu sijoitus) Viheriöosumissa ( 15/18) hän oli kolmas.
Ilonen sai toivomansa vauhdikkaan alun kisalleen. Viiden reiän jälkeen hän
oli jo kolme alle ja kisan johdossa aikaisen starttinsa myötä.
”Kuudennella avaus meni väyläbunkkeriin, josta sain pallon väylälle. Siitä
kolmas bunkkeriin. Nyt pallo makasi niin huonosti , että siitä ei päässyt
kuin viheriöstä poispäin. Viides viheriölle ja kaksi puttia.”
Otin takaiskun vastaan selkärangan katkeamatta ja tarjoilin itselleni hyviä birdiepaikkoja.
Sisääntulon alussa menetin otteen puttien vauhdeista , kunnes viimeisillä
sain taas juonesta kiinni . Kaksi biirkkua viimeiselle neljälle oli hyvä
vääntö, lounas kerhotalolla maistui näin pari astetta paremmalta”, Ilonen
kertoi tunnelmistaan.
Johnson taituroi kärkeen

Zach Johnson sijoittui edellisvuonna Openissa ensimäistä kertaa yhdeksällä yrittämällä kymmenen joukkoon. Nyt on avauskierroksen jälkeen mahdollisuuksia huomattavasti korkeammallekin.Kuva All Over Press.
Sunnuntaina uusinnan jälkeen kakkoseksi PGA Tourin kisassa jäänyt Zach Johnson (-5) on lyönnin marginaalilla johdossa.
Samassa tuloksessa käväisi jo yhdeksän reiän jälkeen Miguel Angel Jimenez. Intian Shiv Kapur, joka sai paikan kisaan karsinnoista, oli jo seitsemän jälkeen kuusi alle. Sisääntulo vei kolme lyöntiä ihannetta enemmän.
Kokemus oli torstaina valttia. Tuloslistan kahdeksasta ensimmäisestä kolmen vanhimman keski-ikä on yli 53 vuotta. Mark O´Meara ( 56-v ,-4) Tom Lehman (54-v, -3) ja Miguel Angel Jimenez (49-v,-3) menisivät voittaesssaan kisan historian vanhimmiksi ykkösiksi.
Mickelsonin vire pitää
Phil Mickelson taituroi mestarillisesti Muirfieldin karheikoissa lähestymisiään. Hyvän puttivireen hän sai päälle jo kolmella ensimmäisellä.Kuva All Over Press.
Kahdessa viimeisessä kisassaan toisen sijan ( US OPen) ja voiton ( Skotlanti) saavuttanut Phil Mickelson (69,-2) pelasi vahvasti omaten mahdollisuudet parempaankin tulokseen. Tiger Woods (69,-2) aloitti käsittämättömän huonolla avauksella, mutta kykeni kasaamaan pelinsä kierroksen kuluessa.
Toista ääripäätä edustivat tuloksellisessa koomassa vaeltava Rory McIlroy (79,+8) ja Luke Donald (80,+9). Varsinkin McIlroylta voidaan kauden ollessa jo puolivälissään perustellusti kysyä , mikä vei viimevuotisen maailmanykkösn vireen?
Kovan puhteen edessä ovat myös Graeme McDowell, Justin Rose sekä Charl Schwartzel joille kaikille kirjattiin 75 lyöntiä. Kärjen tavoittaminen edellyttä kolmea mainiota kierrosta perjantaista eteenpäin.
Teemu Tyry
Mikko Ilonen aloittaa torstaina kello 9.05 urakkansa British Openissa. .
Open on Iloselle uran viides, edellisestä osallistumiskerrasta on kuitenkin aikaa jo seitsemän vuotta. Huomionarvoista on se, että Ilonen on kaikilla aiemmilla kerroilla onnistunut huomattavasti paremmin kuin mitä ennakkoasetelmat ovat hänelle luvanneet.
Kuluvan kauden loistopelit, voitto Tukholmassa ja kakkostila Kiinasta sekä Marokosta ovat nostaneet suomalaisodotukset paria astetta aiempaa korkeammalle.
Ilonen on ollut Muirfieldissa jo maanantaista alkaen yhdessä valmentajansa Timo Rauhalan kanssa.
”Olo on paljon rauhallisempi kuin aiemmilla kerroilla. Pää on suorassa, ei tartte vilkuilla ja ihmetellä ympärille. Tunnelma on hieno ja tuttu. Tätä on odotettu pitkään”.
Valmistautumisrutiinit kisakentällä ovat olleet normaalia pidempiä. Yleensä Ilonen on kisapaikalla vasta tiistaina.
”Pelasin maanantaina yhdeksän reikää ja vedin lyhyen treenin. Tiistaina oli vuorossa aamutreeni ja täysi kierros iltapäivällä. Keskiviikkona vielä yhdeksän reikää aikaisin aamulla, treeni rangella ja kentältä pois jo puolen päivän jälkeen”.
Lähipelissä tarvitaan käsiä
Harjoittelu ja valmistautuminen ovat painottuneet kentän erikoiksuuksiin ja siellä tarvittaviin lyönteihin.
”Svingiteknisiä ei enää juurikaan käydä läpi, vaan enemmän sitä miten kenttää pelataan. Muirfied on reilu kenttä joka mittaa koko osaamisen kirjon. Tuuli on suuresti vaikuttava tekijä. Reiät kulkevat joka suuntaan, siksi tuulten lukeminen ja oikeiden lyöntien valitseminen on niin tärkeää. Olen keskittynyt paljon lähipeliin ja pitkiin putteihin, niissä täytyy saada vauhdit kohdalleen”
Nick Faldo pelaa omien sanojensa mukaan viimeisen kerran Openissa. Kuva Mastersin par-3 kisasta, jossa pelikaverina oli Kiinan 14-vuotias Tianlang Guang kanssa. Muirfieldissa kirittäjinä toimivat Tom Watson (63-v) ja Fred Couples (53-v) Kuva All Over Press
Ilonen oli erittäin tyytyväinen starttiaikoihinsa. Torstaina hän lähtee neljännessä ryhmässä (9.05 Suomen aikaa),perjantaina 14.05.
”Nämä ovat erittäin hyvät ajat. Myöhäinen iltapäivä-ilta-aika voi olla näet olosuhteiden osalta todella vaikea. Ennustusta kelistä ei kuitenkaan kukaan kykene luotettavasti antamaan”.
Ilosen pelikavereina kahden ensimmäisen kierroksen aikana ovat USA:n nouseva tähti, kuluvalla kaudella jo kolmasti Challenge Tourilla voittanut Brooksi Koepka, sekä kisan ainoa kiinalainen Ashan Wu.
Mikko Ilosen majorit:
British Open 2000 , St. Andrews.
Pääsi mukaan Amateur championshipin voittajana . Karsiutui kahden kierroksen jälkeen tuloksin 74-71. Sijoitus 75. Pelikavereina Tom Watson ja Ian Woosnam. Upea suoritus amatööriltä, jatkopaikka jäi lyönnin päähän.
2001 Masters Tournament, Augusta National.
Pääsi mukaan Amateur Championshipin 2000 voittajana . Karsiutui tuloksin 72-79. Pelikavereina Tiger Woods ja Mike Weir. Par-3 kilpailussa Ilosta sparrasivat Jack Nicklaus ja Gary Player.
British Open 2001 ,
Mukaan karsintojen kautta. Sijaluku yhdeksäs. Viisi lyöntiä voittajasta David Duvalista, kakkosijasta( Niclas Fasth) vain kaksi. Kierrostulokset 68-75-70-66.
Avauskierroksen jälkeen kolmas, viimeisen kierroksen tulos 66 oli päivän paras yhdessä Bob Estesin kanssa! Tämä kosa nosti Ilosen kansainväliseen tietoisuuteen.
British Open 2002 , Muirfield
Pääsi mukaan edellisen vuoden Top 10-sijoituksen myötä.
Sijoitus 50. Kierrostulokset 71-70-77-70 , kymmenen lyöntiä kärjestä.
Voittaja Ernie Els.
British Open 2006,
Karsintojen kautta mukaan.
Sijaluku 16. Retsi Mokhosi ensimmäistä kertaa caddiena majorissa. Tulokset 68-69-73-72 .
Voittaja Tiger Woods oli 12 lyöntiä edellä. Kenttä oli Royal Liverpool, jossa Ilonen voitti Amateur Championshipin vuonna 2000.
Ammattilaisena pelaamissaan kolmessa Openissa Ilonen on hävinnyt voittajalle 5 +10+12 : 32 lyöntiä, 12 kierrosta : 2,5 lyöntiä kierrosta kohden.
Näiden viiden majorin lisäksi Ilonen on päässyt US Openiin vuosina 2010 ja 2012.Molemmilla kerroilla karsintojen kautta.
Ilonen karsiutui vuonna 2010 kahden kierroksen jälkeen Pebble Beachin kentällä.
Sama kohtalo hänellä oli 2012 San Franciscossa , The Olympic Clubilla. Jatkopaikka jäi lyönnin päähän.
The Openin voittoa puolustaa Ernie Els, joka saavutti ensimmäisen British Openin ykköstilansa vuonna 2002 samaisella Muirfieldin kentällä.
Teemu Tyry