26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilosella lähipeli kohdallaan

Mikko Ilosella on yhä selkeä näköyhteys kymmenen joukkoon. Kuva: All Over Press

Mikko Ilonen (67-76-70) säilytti tuntuman kärkeen BMW PGA Championshipissä lauantaina. Sijaluvulta 21. kolmannelle kierrokselle lähtenyt Ilonen tehtaili kierroksen aikana peräti kuusi birdietä, mutta myös tuplabogin ja kaksi bogia. ”Tämä oli pelillisesti kolmesta päivästä paras. Tuntui itsestä siltä, että olin ajajan paikalla koko kierroksen ajan, vaikka väliin meninkin metsiä pitkin. Puttaaminen ja chippaaminen olivat aivan maailmanluokkaa”, Ilonen sanoi.

”Makea tunnelma kaiken kaikkiaan, suomalaisia on kannustamassa ilahduttavan paljon. Huomenna kun saa tiiltä ja väylältä hiukan parempia onnistumisia, on kaikki eväät vielä nostaa sijoitusta.” Ilonen on ennen finaalikierrosta edelleen sijalle 21. Eroa kärkeen on kuusi lyöntiä.

Riittääkö <a href=Lee Westwoodin iskukyky Wentworthin kisan voittoon? Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/05/13052520553036.jpg" align="left" width="213">

Riittääkö Lee Westwoodin iskukyky Wentworthin kisan voittoon? Kuva: All Over Press

BMW PGA Championship on British Openin jälkeen toiseksi rahakkain Euroopassa pelattavista ET:n kisoista. Voittaja kuittaa sunnuntaina 791 000 euron tienestit.

Wentworthissa pelattavan turnauksen johtoon nousi Alejandro Canizares (-9), jota Lee Westwood jahtaa lyönnin päässä. Matteo Manassero ja Marc Warren jakavat kolmatta sijaa kokonaistilanteessa seitsemän alle.

Canizares pelaa Englannissa ensimmäistä turnaustaan sitten toukokuun alun, jolloin hän sairastui aivokalvontulehdukseen. Espanjalainen teki birdiet kahdella viimeisellä reiällä, kiiveten niukasti Westwoodin edelle.

Maailmanlistalla sijalle 12 pudonneelle Westwoodille voitto maistuisi varmasti tavallista paremmalle. Hän pelaa ET:n lippulaivaturnauksessa 20. kertaa, mutta ykköstilat ovat tähän asti kiertäneet Floridaan muuttanutta brittiä.

”Tulostaululla on tasaista. Huomenna on pelattava yhtä hyvin, ellei paremmin kuin tänään”, tuloksen 67 lyönyt Westwood sanoi.

”Tunsin svingin säätöjen olevan nyt paremmin kohdallaan. Sen lisäksi rautojen pituus- ja suuntakontrolli antoi paljon mahdollisuuksia. Tänään yksi hauskimmista päivistä, jonka olen koskaan viettänyt golfkentällä.”

Shane Lowry (-6) on viidentenä. Kuudetta sijaa jakavien kahdeksan pelaajan joukosta löytyvät mm. Molinarin veljekset Francesco ja Edoardo, espanjalaiset Sergio Garcia ja Pablo Larrazabal sekä nuori englantilaislupaus Eddie Pepperell.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje