16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilosella kuuden birdien kierros Marokossa

Mikko Ilonen oli lähellä huipputulosta Marokossa

Mikko Ilonen pääsi Marokossa kentällä aamupäivän ryhmissä. Lahtelainen teki kierroksen mittaan kuusi birdietä, mutta suuret virheet rikkoivat tulosta tiputtaen Ilosen yhteistulokseen 72 (par). Kierroksen kahdesta tuplabogeysta toinen syntyi viimeisellä väylällä. ”Pari isoa virhettä mitätöivät päivän hyvän työn, tuplat veivät tulokseni. Löin suurimmaksi osaksi varsin hyvin ja puttaamisessakin oli oivaa ajatusta. Tuuli pyörähti pari kertaa ympäri, ensin tuuli sisämaasta, sitten mereltä. Perjantaiksi on luvattu erittäin kovaa tuulta, joka varmasti vaikuttaa paljon tuloksiin. Paljon kerkeää vielä tapahtumaan”, Viime vuonna kisassa seitsemänneksi sijoittunut Ilonen kertoi. Ensimmäisen kierroksen ollessa vielä iltapäivän pelaajien osalta kesken, on Ilosen sijoitus 40:s. Iltapäivän pelaajien tulostaso tuntuu jo ensimmäisenä päivänä olevan roimasti aamupäivän pelaajia vaisumpi. Kova tuuli häiritsee peliä Marokossa. Esimerkkinä tasaisen varmaksi pelaajaksi tiedetty Tanskan Sören Hansen on kierrostaan jo +13 (49 lyöntiä) yhdeksän reiän jälkeen. Mikko Ilosella tulee siis varmasti olemaan totiset paikat huomenna iltapäivävuorossa. Ilonen starttaa toisen kierroksen kello 15.10 Suomen aikaan.

Kokenut irkku Damien McGrane hurjasteli tuloksen 65 avauskierroksella

Kokenut irkku Damien McGrane hurjasteli tuloksen 65 avauskierroksella

Damien McGrane tulitti kärkeen Irlannin Damien McGrane (65,-7) käytti aamupäivän pelikelit parhaiten hyödykseen. McGrane teki avauskierroksellaan kahdeksan birdietä ja eaglen, jotka siivittivät hänet avauskierroksen jälkeiseen johtoasemaan, ellei iltapäivän tuulessa tapahdu ihmeitä. On jopa hieman harvinaista European Tour -tasolla, että kärjessä oleva pelaaja on tehnyt kierroksellaan peräti kolme bogeyta. McGrane on voittanut urallaan yhden kilpailun, Volvo China Openin vuosimallia 2008. Urallaan yli neljä miljoonaa euroa tienannut 40-vuotias saa varmasti paljon irti irkku-juuristaan ja kokemuksestaan tuulen yltyessä myrskyisäksi. Tasaisessa kilpailussa kympin joukkoon mahtuu tässä vaiheessa tuloksella -3. Toista sijaa pitää hallussaan Espanjan Alejandro Canizares tuloksella -5. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje