Mikko Ilosella on jo kolmannen kerran lyhyessä ajassa mahdollisuus kuitata itselleen kierroksen paras tulos. Getty Images
European Tour | Kilpagolf |
28.9.2017

Ilosella ja Korhosella loistava aloitus Englannissa − huipputuloksella top 3:een

Ilonen riemuitsi kaikkien aikojen parasta puttipäiväänsä.

Mikot, Ilonen  ja  Korhonen olivat aamupäivän tähtiä  upeissa olosuhteissa käynnistyneessä kilpailussa.

Ilonen, Korhonen Alvaro Quiros sekä Chris Hanson saivat tuloksekseen 64, -6. He jakavat kakkostilaa, sillä Etelä-Afrikan George Goetzee teki iltapäivällä tuloksen 63, seitsemän alle.

Kuusi birkkua kierroksellaan tehnyt Ilonen selvisi kierroksestaan ilman bogeja.

”Tänään oli päivä jolloin kaikki putit upposivat joilla oli siihen pienikin mahdollisuus. Sanoisin, että sillä mittarilla paras puttipäivä ikinä”, vaatimattomista lausunnoistaan tunnettu Ilonen revitti.

”Paikkasin puttipelillä lyömistä, joka oli tosi työlästä. Oli joukossa hyviäkin, etenkin sisääntulossa. Se, että selvisin ensimmäisestä ysistä ilman bogeja oli kyllä melkoinen ihme.”

Toiselle kierrokselle pitää saada vähän vauhtia mieheen, kroppa on vielä sairastelun jäljiltä unisen oloinen.”

Edellisvuoden British Mastersissa Ilonen oli 12:s.

ET:n neljässä viimeisessä kilpailussa Ilonen (107.) ja Korhonen (83.) pyrkivät parantamaan sijoituksiaan rahalistalla ja nousemaan 60:n joukkoon, joka varmistaisi paikan Dubaissa käytävään Tourin finaalikilpailuun.

MIkko Korhonen pelasi Portugalissa kaksi hyvää ja kaksi huonoa kierrosta ollen 38:s. Englannissa kisa käynnistyi upeasti.. Kuva: Getty Images

Väylältä 10 kilpailunsa käynnistänyt Korhonen joutui kirjaamaan itselleen bogin jo kolmannella pelaamallaan väylällä.

Uransa 131:ttä kilpailuaan Euroopan kiertueella pelaava Korhonen ei heikosta alusta masentunut, vaan tehtaili hurjat neljä birdietä seuraavan viiden väylän jaksolle (väylät 13–17).

Takalenkin Korhonen käynnisti birdiellä ja teki birkut myös rei’ille 4 ja 6.

”Juuri Ilosen kanssa naureskeltiin, että kumpikaan ei osunut aamulla rangella palloon kunnolla ja alkukierros noudatteli samaa kaavaa. On tämä vaan jännä peli, pari puttia kun saat sisään ja muistat olla kärsivällinen, niin aamun huono fiilis muuttui molemmilla kuusneloseksi. Tästä on hyvä jatkaa!”

 Nimimiehistä lähimmäksi suomalaisia pääsivät Matthew Fitzpatrick  (66, -4) sekä Rory McIlroy (67, -3)

Perjantain kierrokselle Mikko Ilonen lähtee kello 15:10 Suomen aikaa, Mikko Korhosen startti on klo 15:30.

Artikkelia on muokattu torstaina 28.9. klo 19.20 tulospäivitysten ja Ilosen kommenttien osalta.

Teksti: Teemu Tyry

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti