Ilosella hyvä päätöskierros - Golfpiste.com

20.5.–27.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][20]
KilpailuaSuomalaista

20.5.–27.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][20]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilosella hyvä päätöskierros

Mikko Ilonen pelasi Volvo China Openin päätöskierroksella tuloksen 70. © Getty Images

Mikko Ilonen (72-70-74-70) nousee muutaman sijan lauantain jälkeiseltä 68:lta tilaltaan pelattuaanVolvo China Openissa sunnuntaina tuloksen 70. Kierrokseen mahtui viisi birdietä, joista kaksi syntyi kahdella viimeisellä reiällä. Bogeja kertyi tuloskorttiin kolme. Ilonen joutui sunnuntaina ahkeroimaan peräti viidesti viheriöbunkkereissa tehden vain näistä vain yhden sandsaven (kahdella reikään). Kilpailu oli lahtelaisen kuudes kuluvalla kaudella: jatkoonpääsyjä on kolme ja ennen Kiinan kisaa sijoitus rahalistalla oli 135:s. Torstaina käynnistyvään Korean kisaan Ilonen on toistaiseksi varamiespaikalla, mutta hän päässee mukaan. Toukokuun ensimmäisellä viikolla pelattavaan Sevillan turnaukseen hän on jo varmistanut pääsynsä. ”Päätöskierros oli tuollainen aamukävely Kiinan entisen ykköspelaajan Zhang Liang-wein kanssa. Viikon aikana löin erittäin hyvin draivia, puttaaminen ei ollut kohdillaan. Matkustan nyt Koreaan, johon lentää myös valmentajani Timo Rauhala”, Ilonen sanoi urakkansa jälkeen. Kärkiryhmän ollessa finaalikierroksen puolivälissä, on johtopaikka edelleen Branden Gracen hallussa. Nicolas Colsaerts on kaksi lyöntiä jäljessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje